No nih! Aikataulu on nyt selvillä, samoin hinta.
Lähtö klo 10.45 Kisahallin parkkipaikalta
Saapuminen Raaseporiin, jossa on Keskiajan markkinat
klo 12 turnajaiset (liput ostettava paikan päällä, hinta 12/6e)
klo 13 terästaistelua
klo 14 taikuri/ ilveilyesitys (maksu omantunnon mukaan)
klo 15 opastus linnassa (sisäänpääsy 2/1e)
klo 16 paluu Helsinkiin, missä ollaan takaisin noin klo 17.
Markkinoilla myös poniratsastusta, kirveenheittoa, trubaduurilaulua, jousiammuntaa, tuliesityksiä y.m.
Retken hinta on 18 euroa per osallistuja. Hinta sisältää kuljetuksen Raaseporiin ja takaisin. Mikäli bussi tulee täyteen, hankin meille yhteisevästä paikan päällä syötäväksi. Alueelta löytyy hyviä piknik-paikkoja isollekin seurueelle. Raaseporin linna on aiemmin sijainnut meren ympäröimänä, mutta maan noustua linnalta on matkaa merelle noin kaksi kilometriä (huom. ei faktaa, katsoin itse nopeasti kartalta). Linna on rakennettu 1300-luvulla ja sen luota lähtee
Rakkaudenpolku Snappertunan talomuseoon. Talomuseon läheisyydessä on puolestaan kaunis puurkirkko, joka on rakennettu 1600-luvun lopulla.
Ajattelin varata meille ruokailun, mutta se taitaa olla liian hankalaa noissa olosuhteissa, joten jokaisen tulee varautua ostamaan omat lounaansa paikan päällä olevista myyntikojuista MIKÄLI emme pidä yhteispiknikiä. Retki toteutuu, mikäli lähtijöitä on kaikkiaan 25 henkilöä. Bussiin mahtuu 36 henkeä.
Täällä vielä kuvia fiilisteltäväksi viime vuoden Keskiaikamarkkinoilta:
http://www.rams.fi/images/rb09/rb09_fs_02.JPGhttp://www.rams.fi/images/rb09/rb09_asb_078.jpghttp://www.rams.fi/images/rb09/rb09_pt_104.jpghttp://www.rams.fi/images/rb09/rb09_asb_147.jpg