Lauantaina 28.7. oli laavutreffit toista kertaa ja nyt oli porukkaa vähän enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Paikalla 15 + 1 lapsi. Muutama ensikertalainen, jotka google haulla olivat löytäneet tapahtuman.

Osa tuli omin neuvoin paikalle ja kuusi tapasi parkkipaikalla, josta n. 3 km:n matka laavulle ohittaen mitä parhainta maisemaa. Piti ihan pysähtyä ihailemaan. Järvien välistä puikkelehdimme Kämmenlammelle, jossa oli vain muita sinkkuja. Sen verran matkaa, että aikaisemmat lammet/järvet vetivät porukat uimaan ja viettämään aikaa.

Ensimmäiseksi heti uimaan. Vesi oli lämpimämpää kuin viikko sitten. Onneksi pinnan alta löytyi viileämpää (lähteet).

Taas valtasimme laiturin, joka oli jo osittain veden alla painosta.

Nyt vaan ampiaisia tuli sinnekin. Niillä on laavun alla pesä ja viikko sitten eivät pahemmin häirinneet edes siellä. Nyt niitä tuli laiturillekin, joka aiheutti pakoa veteen.

Kun jatkoimme viettoa paikalla, niin ampparitkin lopulta rauhoittuvat, joten istuimme kalliolla siinä laavun vieressä ja osa laavulla. Nyt ei voinut grillata metsäpalovaroituksen vuoksi.

Taas venyttiin aikataulusta. Chillailu yhdessä on vaan niin mukavaa.

Kellon lähestyessä 20, osa porukasta alkoi jo lähteä kotiin. Suurin osa vielä jäi ja 3 jatkoivat yöpymisen merkissä sunnuntaille.

Nämä laavutreffit ovat olleet tosi mukavia. Jos olet uusi ja tällainen kiinnostaa, niin etsi sopiva laavu ja kutsu muita mukaan! Tällaiselle tapahtumalle on kysyntää, joten rohkeasti vaan.

 

Kommentoi

Vastaa

Pohditko jotain?

Lue usein kysyttyä.

Rekisteriseloste  |   Käyttöehdot & evästeet

©2018 eurosinkut - *es

or

Log in with your credentials

or    

Forgot your details?

or

Create Account