Luovu näistä 12 asiasta, jos haluat olla oikeasti onnellinen (Kodin Kuvalehti)

On niin helppoo olla onnellinen – vai onko? Sijoita tulevaisuuteesi ja luovu näistä onnesi tiellä olevista asioista.

 

Vanha viisaus, mutta totta se on: vain sinä olet oman onnesi tiellä. Onnellinen ihminen ei kanna mukanaan taakkoja. Sijoita siis tulevaisuuteesi ja luovu ainakin näistä. Se ei ehkä ole helppoa, mutta yrittämällä et häviä mitään.

1. Luovu tekosyistä

Me kaikki teemme sitä: keksimme selityksiä, miksi emme ehdi käydä urheilemassa tai opetella uutta kieltä (eihän sitä enää tässä iässä voi oppia). Pieni ääni pään sisällä kuiskii, että nämä ovat vain tekosyitä, mutta se ääni on helppo hiljentää. Jos haluat tulla onnelliseksi, luovu laiskuudesta. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa jotain uutta.

2. Luovu entisistä ihmissuhteista

Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta sen voi käsitellä loppuun ja siirtyä sitten eteenpäin. Entiset rakkaudet ovat onnen tiellä, jos mielessäsi on aina ajatus siitä, mitä olisi voinut olla. On ehkä vaikeaa hyväksyä, että kaikki suhteen eteen näkemäsi vaiva oli turhaa – mutta menneistä on päästettävä irti, jotta voi keskittyä tulevaisuuteen.

3. Luovu stressistä

Pieni stressi voi olla myös hyväksi, mutta kova stressi vähentää tehokkuutta ja on haitaksi terveydelle. Myönnä ensin, että olet stressaantunut – vasta sitten voit alkaa purkaa ahdistusta. Meditaatio ja hengitysharjoitukset ovat monen hyväksi toteamia apukeinoja ainakin ensi alkuun.

4. Luovu katumuksesta

Mitä vanhempi, sitä viisaampi. Ajan myötä kertynyt elämänkokemus on hyvästä, mutta auttaa myös huomaamaan menneisyydessä tehdyt virheet. Ymmärrä, että kukaan ei ole täydellinen ja kaikki mokaavat joskus. Anna ensin anteeksi itsellesi, ja jos siltä tuntuu, pyydä sitten anteeksi myös muilta. Älä kiduta itseäsi asialla, jota et voi enää muuttaa.

5. Luovu katkeruudesta

Tuntuiko edellinen neuvo järkevältä? Muista, että se toimii myös toisinpäin: jos haluat muiden antavan sinulle anteeksi, sinun on päästävä yli myös toisten tekemistä virheistä. Syyttely ja tuomitseminen johtavat harvoin mihinkään hyvään. Jos päästät irti katkerista tunteista, teet tilaa hyville asioille.

6. Luovu kontrollista

On viisasta tehdä järkeviä päätöksiä ja harkita suunnitelmia tarkkaan, mutta liika kontrollointi on toinen juttu. Et voi ennustaa tulevaisuutta, koska jotain odottamatonta tapahtuu kuitenkin. Tämän hyväksyminen tekee elämästäsi helpompaa. Liian korkeat odotukset tuottavat vain pettymyksiä, joten hellitä mieluummin otetta ja rentoudu.

7. Luovu miellyttämisenhalusta

On hienoa, kun voi tehdä toisen ihmisen onnelliseksi. Mutta mieti: oletko sinä aina se, joka kutsuu ystävät kahville ja järjestää yhteistä tekemistä? Lopeta yhteydenpito hetkeksi ja katso, mitä tapahtuu. Hyvät ihmissuhteet säilyvät siksi, että niiden molemmat osapuolet panostavat suhteeseen tasapuolisesti. Ystävyys on kahden homma, joten älä raada yksin.

8. Luovu pettymyksen tunteesta

Onnellisilla ihmisillä ei ole aikaa olla pettynyt, sillä se on loppujen lopuksi vain ajanhukkaa. Kun jotain kurjaa tapahtuu, pysähdy hetkeksi analysoimaan tilannetta. Mikä meni pieleen? Mitä opin tästä, jotta sama asia ei tapahdu uudelleen? Näin käännät ikävätkin tapahtumat positiivisiksi. Jätä sitten koko juttu taaksesi.

9. Luovu vanhoista vaatteista

Kehitämme tunnesiteitä mitä oudoimpiin tavaroihin, mutta useimmiten vaatteisiin. Löytyykö kaapistasi exän t-paita tai entisen ystävän antama koru? Jos alat kerätä vaatekaappiisi muistutuksia menneisyydestä, et pääse kunnolla eteenpäin. Muista myös tärkeä sääntö: vaatteissa laatu korvaa määrän.

10. Luovu vartalosi inhoamisesta

Eikö olisikin tylsää, jos kaikki ihmiset olisivat samasta muotista valettuja? Olet ainutlaatuinen, ja se tekee sinusta kauniin. Älä käytä aikaa sen miettimiseen, mitä muut sinusta ajattelevat. On tärkeää pitää itsestä hyvää huolta, mutta liika ulkonäön miettiminen tekee vain onnettomaksi. Onnellisuuteen kuuluu oman itsen hyväksyminen juuri sellaisena kuin olet.

11. Luovu raha-asioiden murehtimisesta

Raha stressaa lähes jokaista. Murehdimme sitä, että meillä ei ole tarpeeksi rahaa ostaa mukavia asioita. Samalla elämä lipuu huomaamatta ohi. Suhtaudu rahaan tästä lähtien kuin se olisi yksi työtehtävistäsi. Jos rahankäsittely ei ole vahvuutesi, etsi apua netistä tai asiantuntijoilta. Tee mitä voit ja keskity sitten muihin asioihin.

12. Luovu rajoista, jotka olet asettanut itsellesi

”En viitsi kokeilla, koska en kuitenkaan osaa.” Ajatteletko usein näin? Et voi tietää mihin kaikkeen pystyt, jos et edes yritä. Mieti, mitä olet aina halunnut tehdä tai osata, mutta et ole koskaan uskaltanut. Nyt on oikea aika rikkoa itse luomasi rajat ja tehdä jotain uutta ja jännittävää.

Kommentoi

Vastaa

Pohditko jotain?

Lue usein kysyttyä.

Rekisteriseloste  |   Käyttöehdot & evästeet

©2018 eurosinkut - *es

or

Log in with your credentials

or    

Forgot your details?

or

Create Account