En koskaan ollut ajatellut asiaa. Sitä, että joku ihminen voi viedä minut taivaista helvettiin jopa yhden päivän aikana, toistuvasti ja pitkään. Minulle oli täysin käsittämätöntä, että joku voi käyttäytyä aivan normaalisti ja rakastavasti ja sitten muuttua täysin toiseksi ihmiseksi. Ei se yhtäkkiä tapahtunut. Näin sen tulevan, näin sen ilmeestä ja tunsin sen kosketuksesta.  Jäin siihen kiinni koska mieleni ja käsityskykyni eivät koskaan voineet ymmärtää minne se ihana ja tasapainoinen ihminen katosi. Jäin aina odottamaan häntä takaisin. Katselin voimattomana kuinka joku tuntematon olento valtasi minulle tutun ja rakkaan ihmisen, kuinka se muutti hänen ilmeensä ja laittoi ne sanat hänen suuhunsa. Laittoi hänet sanomaan asioita joita hän ei tarkoittanut, eihän? Eihän hän voinut tarkoittaa sitä, että hänellä ei ole paljoakaan tunteita, että hänen mielestä olisi parempi erota? Kun se toinen mies, se oikea, se rakastava sanoi, että on tunteita ja puhui aina tulevasta, siitä mitä me tehdään yhdessä.

Katselin kauhistuneena sitä vierasta ihmistä niin monet kerrat. Hän sanoi, ettei enää halata, ettei meillä ole enää mitään. Vielä aamulla me halattiin, hän kietoi kädet ympärilleni oikein tiiviisti, nukkui vieressäni. Edellisen illan läheisyys poltteli vielä sisälläni, tunsin kosketuksen vielä, se oli niin tuore.  Meitä erotti puoli metriä sohvalla, tila jota ei voinut kuroa umpeen nyt kun mieheni meni pois. Mutta hän palasi aina. Joko samana päivänä tai seuraavana. Jos lähdin kotiin huomattuani viikkojen aikana, että minun ei kannata jäädä, hän aloitti mielettömän tekstiviestirumban. Hän kirjoitti, kirjoitti ja kirjoitti. Siitä kuinka ihana olen mutta kuinka me emme voi olla yhdessä koska olemme liian erilaisia. Kuinka hän on aina halunnut uskoa meihin mutta sitten muistaa, ettemme kuitenkaan voi olla yhdessä. Kuinka se ja tämä ja tuo ihmeellinen pikkuasia aiheuttaa sen, ettemme voi olla yhdessä.

Sitten hän tuli taas takaisin, se hänet kaapannut olento päästi hänet otteestaan. Huokaisin helpotuksesta. Ehkä tällä kertaa hän pysyykin siinä? Saattoi mennä muutamakin päivä. Ihania päiviä. Paljon halaamista, suukottelua, loistavaa seksiä, yhteistä tekemistä. Matkustelua, tunteita. Hän itse puhui tulevaisuuden matkoista, yhteenmuutosta. Hän käyttäytyi kuin kuka tahansa terve ihminen. Minun ihana mieheni. Mutta se ei koskaan kestänyt kauaa. Vain juuri sen verran, että ehdin maistaa sitä mitä ihana elämä hänen kanssaan olisi. Sen verran, että ehdin luulla kaiken olevan nyt kunnossa.

Entäs minä? Olen joutunut kysymään itseltäni vakavan kysymyksen, miksi minä kestin ja kestän tuota? Olen joutunut kohtaamaan syvällä sisälläni asuvia peikkoja, pimeässä läheisriippuvuuden, väärän tarvitsevuuden ja ikuisen rakkaudenkaipuun luolissa lymyäviä haamuja. Niitä jotka pakottavat jatkamaan, jotka vaan haluavat korjata toisen ihmisen. Jos minä korjaan hänet, hän korjaa minut, eikö niin? Etsin miehelleni tietoa, selasin tuntitolkulla nettiä, tein diagnooseja. Olen hyvä niissä. Osaan analysoida ja eritellä omia ja muiden tunteita mutta tässä tilanteessa olen aivan avuton. Tiedän, että miehen käytös ole normaalia mutta en saa mitään otetta siitä miksi. Ja selityksen minä haluaisin. Haluaisin ymmärtää mihin hän katoaa ja miksi ja ennenkaikkea miten voin korjata hänet.

Minut on hajoitettu. Minua on rakastettu, minut on hylätty, otettu, jätetty, nostettu jalustalle, tiputettu alas, suunniteltu tulevaa, viety kaikki, sanottu ettei meillä ole mitään, sanottu että ollaan loppuelämä yhdessä, nostettu taivaisiin, pudotettu syvimpään helvettiin, halattu, torjuttu. En luota enää mihinkään. Aina kun asetuin hetkeksi, ajattelin, että nyt tämä kestää, nyt tämä on pysyvää tuli nurkan takaa seuraava muutos. Kun katson meidän valokuvia näen onnellisia ihmisiä mutta tiedän, että sydämessäni oli aina pieni särö. Jopa niinä kaikkein onnellisimpina hetkinä tiesin, että tämä voi päättyä koska vaan.

Kamalinta oli se, että en koskaan voinut asettua. En koskaan voinut luottaa siihen, että nyt tämä kantaa. Kuinka kovasti sitä halusinkaan. Kuinka kerta toisensa jälkeen tein kaikkeni jotta uutta romahdusta ei enää tulisi. Mutta yhtä varmasti kuin päivä vaihtuu, se tuli. Minä rakastan silti, jumalauta että voin rakastaa. Ja yhä edelleen toivoa. Että jonain päivänä sitä romahdusta ei enää tulisikaan, olisi vain se minun ihana mies. Minun rakas.

Kommentoi

Yksi vastaus artikkeliin “Taivaista helvettiin”

  1. Puitpa kauniisti ja terävänäköisesti sanoiksi kokemuksesi! Nyt ei enää tarvitse miettiä että itse kirjoittaisi, sillä tämä oli kuin suoraan reilu 10 vuotta sitten läpikäymästäni taivashelvetistä. Kiitos.

Vastaa

OTA YHTEYTTÄ

Katso ensin UKK.

Rekisteriseloste  |   Käyttöehdot

©2018 eurosinkut - *es

or

Log in with your credentials

or    

Forgot your details?

or

Create Account