Tapahtuman ajankohta: 13.08.2015
Sijainti: Helsinki
Lisätty: 12.08.2015 klo 01:18
Ikäraja: Ei ikärajaa

Singelit Kuorojen kierroksella

Hei!

Kiinnostaako kuoromusiikki ja mahdollisesti jopa kuorossa laulaminen? Se on
niin paljon muutakin kuin kirkko- tai klassista tai perinteistä
kuoromusiikkia laulava ryhmä ikäihmisiä, vaikka eipä noissa em. mitään
valittamista ole.

Nyt torstaina 13.8.2015 Helsingissä on todella hyvä tilaisuus tutustua koko
kuoromusiikin kirjoon Kuorojen kierroksella.

Singelit (aikaisemmin *es sekakuoro Singelit) on menossa jo neljännen
kerran laulamaan Kuorojen kierrokselle torstaina 13.8.2015.

Kuorojen kulkue Kaisaniemen puistossa pidettävien kenraaliharjoitusten
jälkeen lähtee sieltä klo 18.30 kohti Senaatintoria ja Tuomiokirkon
Senaatintorin puoleisia portaita.

Klo 19.00 tuhatpäinen yhteiskuoro laulaa muutaman perinteisen laulun
portailla ja We Will Rock You (Kuorojen kierros 20 -vuotta) -laulun, jossa
yleisökin päässee osallistumaan musiikin tekoon. Yleisön kanssa yhdessä
lauletaan vielä Kalliolle kukkulalle -laulu.

Klo 20.00 Singelit sekä Kerava Singers esiintyvät Ravintola Kappelissa 60
-luvun hengessä suomeksi ja englanniksi.

Klo 21.30 Singelit sekä Kerava Singers esiinnyvät Ravintola Kappelissa 60
-luvun hengessä suomeksi ja englanniksi.

Kuorojen kierroksen jatkot Bottalla.

Lisätietoa Kuorojen kierroksesta:
http://artgoeskapakka.fi/ohjelma/kuorojen-kierros

Kuorojen kierroksen kaikkien ravintoloiden ja kuorojen ohjelma löytyy:
http://artgoeskapakka.fi/agk2013/wp-content/uploads/2015/08/Kuorojen-kierros-UUSIN-taulukko.pdf

Tervetuloa nauttimaan meidän ja muiden kuorojen esityksistä, kuoromusiikin
kirjo on laaja.

Itse en pysty kuorolaisena *es-emännöimään Kuorojen kierrosta, mutta mm.
minulta voi kysyä lisätietoja Singeleistä. Älä kuitenkaan laita replyä
tähän viestiin (en ole käyttänyt tätä lähetyssähköpostiosoitetta koskaan
eikä tunnuksista harmainta aavistustakaan tähän hätään), vaan laita
sähköpostia osoitteeseen: ritu(tiedätkyllämikämerkki)eurosinkut.net.

Ja joku muu *es-läinenhän voisi emännöidä/isännöidä *es:n omaa Kuorojen
kierroksen kapakkakierrosta, vinkki - vinkki...

t: Ritu


Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet