Tapahtuman ajankohta: 06.09.2014
Sijainti: Helsinki
Lisätty: 06.08.2014 klo 13:13
Ikäraja: Ei ikärajaa

Project Aware - pelasta meri!

Olen jälleen tänä vuonna järjestämässä Helsingissä Project AWARE-tempausta jossa harrastajasukeltajat siivoavat valitussa kohteessa meren pohjaa. Samalla kerrotaan AWARE-yhdistyksen työstä merten pelastamisen puolesta sekä - toivottavasti- saamme mukaan suomalaisia meriympäristön puolesta toimivia järjestöjä, että saadaan tavallisille helsinkiläisille jaettua runsas tietopaketti mm. siitä kuinka kukin itse voi tehdä asialle jotain. Tämän vuoden Project AWARE tapahtuma Helsingissä on myös osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa!

Mukana myös tilataiteilija Tikke (Kristiina) Tuura joka tekee taidetta tämän vuoden Project Awaren romuista, bilebändi DINJAMI tulee vetämään sukeltajille ja rannalla touhuaville kunnon jamisession! Tilaisuudessa mukana myös sukeltava muusikko, kansalaisaktivisti MIKKO KUUSTONEN.

Mukana on myös asiantuntijaraati jonka kokoonpanoon on tulossa mukaan Stefan Lindfors design asiantuntijana, jos vain ehtii muilta työkiireiltään.

Tänä vuonna ajankohta on lauantai 6.9.2014 ja tempauksen kesto on kello 11-15. Paikaksi on vahvistunut Hakaniemen Tokoinranta ja tässä erityisesti Hakaniemen venekerho ry:n sekä Helsingin kaupungin laiturialueet.

Lisätietoja:

https://www.facebook.com/groups/171485739672742/?fref=ts

http://awarehki.blogspot.fi/

Samaan aikaan järjestetään Tough Viking esteratakilpailu jonka juoksureitti kulkee Tokoinrannan kautta.

Tapahtuma tulee toivottavasti saamaan huomattavaa medianäkyvyyttä.

Tarvitsemme vapaaehtoisia seuraaviin tehtäviin:

1. Liikenteenohjaukseen
2. Ilmoittautumispisteeseen
3. Sukellettujen roskien kirjureita (roskista tehdään tarkat tilastot, joihin kirjureille annetaan selkeät ohjeet ja kirjausvarusteet). Tämän vuoden roskasaldosta lähetetään tarkat tilastot AWARE-säätiölle, joka lisää ne suureen, kansainväliseen tilastotietokantaan, joka on tutkijoiden käytössä.
4. Avustajia sukeltajille, välinevartioon, kun porukka purkaa varusteet autoistaan.
5. Avustajia laiturialueelle vahtimaan ja auttamaan sukeltajia veteen menossa ja sieltä nousussa.
6. Avustajia kuljettamaan roskat asiantuntijaraadin syyniin ja sieltä eteenpäin taiteilija Tikke Tuuran työpisteelle.
7. Tarvitaan myös spiikkeri; jonkun pitää vetää nätisti kimppuun asiantuntijaraadin osio, mahdolliset bändin sessiot, Tiken teoksen rakentuminen jne.

Avustajien ei tarvitse olla sukeltajia, kaikki ilmoittautumiset otetaan kiitollisuudella vastaan s-postiin: helsinki@sukelluskeskus.fi

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet