Tapahtuman ajankohta: 12.07. - 15.07.2012
Sijainti: Ilomantsi, Lieksa
Lisätty: 20.04.2012 klo 15:43 (päivitetty 30.06.2012 klo 09:35)
Ikäraja: Ei ikärajaa

Vaellus- ja luontoretki Pohjois-Karjalaan (TÄYNNÄ)

Tilanne (30.6.2012): Tapahtuma on täynnä, mutta peruutuspaikoille voi toki ilmoittautua ja mukaan voi hyvinkin päästä, sillä paikat jaetaan sukupuolen ja ikäluokan perusteella, eli esim. kun 1970-luvulla syntynyt peruu osallistumisensa, niin tilalle otetaan samana vuosikymmenä syntynyt. Aina kannattaa kysyä, jos mieli tekee mukaan.

Tämä on kaikille luonnosta ja retkeilystä kiinnostuneille eurosinkuille yksi vuoden kohokohtia!

Matkan aikana vieraillaan itärajan tuntumassa kolmessa kansallispuistossa (Koli, Patvinsuo, Petkeljärvi) sekä Ruunaan retkeilyalueella. Päivittäiseen ohjelmaan kuuluu patikointiretkiä sekä huikea koskenlasku puuveneellä kuuluisissa Ruunaan koskissa. Veneretkellä voi virran kiihtyessä ja koskien pauhun lähestyessä aavistaa koskien todellisen voiman. Jokimatka on pituudeltaan 31 km ja siinä koet kaikkiaan kuuden eri kosken kuohut. Retki kestää viisi tuntia, johon sisältyy karjalainen erälounas eräleirissä sekä kaikki varusteet.

Lieksasta matkataan Kolille laivalla, jonka aurinkokannella silmissä soljuu kauniit järvimaisemat nauttiessasi maittavasta lounaasta, kunnes rantauduttuamme kipuamme Ukko-Kolin laelle ihailemaan aikoinaan tunnetuimpien taiteilijoiden hullaannuttamia kansallismaisemia.

Matka sopii kaikille luonnosta ja retkeilystä kiinnostuneille yhtälailla aloitteleville kuin kokeneille, sillä jokaiselle löytyy varmasti jotain. Muista kuitenkin, että me todella olemme luonnossa. Se tarkoittaa sitä, että nukumme teltoissa, syömme pääasiassa luonnossa ja teemme sen seurannaisvaikutukset puuceessä tai pusikoissa. Luonnossa on myös hyttysiä, muurahaisia ja muita pörisijöitä. Joskus taivaalta voi ripsiä vettä ja ukkonen jyrähtää. Et tarvitse mitään superkuntoa, riittää jos jaksat kotikulmilla tehdä pituudeltaan 10–15 km tai kestoltaan parin tunnin kävelylenkin. Vaellusten ulkopuolella vietetään yhteistä aikaa leirillä syöden, uiden, saunoen, jutustellen ja nuotiota tuijotellen.

Tarvitset makuupussin ja -alustan. Oma teltta on suositeltava mutta ei välttämätön, sillä kohteissa on rajoitetusti myös sisämajoitustilaa. Sauna lämpiää joka ilta. Vaelluksilla ei tarvitse kantaa leiriytymiskamppeita, sillä ne kulkevat bussin mukana; pieni päiväreppu riittää mm. juomalle ja eväille.

Matkan hinta 180 euroa sisältää neljän päivän turistibussikuljetukset (Helsingistä /-iin), viisi ruokailua, Ruunaan koskilaskun varusteineen (+vakuutus), yhteisiä eväitä, saunat ja laivaliput MF Pielisellä.

Lisämaksusta sisämajoitukset retkeilykeskuksissa sekä veneen tai kanootin vuokraus.

Ilmoittautumiset tapahtumaan tehdään tahtoomukaan.netin kautta, suora linkki: https://www.tahtoomukaan.net/h.aspx?Id=124&org=*es. Mukaan päässeille tulee yksityiskohtainen info-paketti, matkaohjelma, maksuohjeet yms.

Järkkärinä toimii

Mikko.S.P.

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet