Tapahtuman ajankohta: 22.03.2005
Sijainti: Helsinki
Ikäraja: Ei ikärajaa

Tanssi-ilta Ravintola Kaisaniemessä 22.03.2005

Hei!

Tanssikurssit lähtivät sunnuntaina taas hienosti käyntiin ja nyt onkin aika kokeilla opittuja taitoja aidossa ravintola ympäristössä ja samalla kartuttaa tuiki tärkeitä tanssikilometrejä. Ravintola Kaisaniemi sopii hyvin aloittelevallekin tanssijalle, sillä ravintolassa on esteetön lattia, jolla on yleensä (varsinkin alkuillasta) hyvin tilaa.

Tavataan ravintola Kaisaniemessä klo 19.00 alkaen, seuraan voi toki liittyä myöhemminkin, mutta kannattaa tulla heti alkuillasta, sillä silloin tanssiparketilla on parhaiten tilaa. Varasin ravintolasta Eurosinkuille oman pöydän ja otan ES-logon mukaan, joten ravintolasta kannattaa etsiä joko tuttua ES-logoa tai tanssikurssilta tuttuja kasvoja. Myös ravintolan henkilökunnalta voi kysyä neuvoa, mikäli iloisen ES-seurueen löytäminen osoittautuu muuten liian haastavaksi tehtäväksi.

Ravintola Kaisaniemi (Kaisaniementie 6, Helsinki) sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien varrella Helsingin rautatieasemasta muutaman sata metriä pohjoiseen. Musiikista illan aikana vastaa iskelmäorkesteri Jetline. Liput maksavat 5 euroa.

Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua, senkun vain tulet rohkeasti paikalle..

Toni (es-toni@luukku.com)


Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet