Tapahtuman ajankohta: 28.03. - 01.04.2013 |
Sijainti: Riika |
Lisätty: 27.01.2013 klo 17:42 (päivitetty 13.02.2013 klo 21:23) |
Ikäraja: Ei ikärajaa |
Pääsiäinen Riiassa (täynnä)Matka on täynnä, mutta peruutuspaikkoja voi tiedustella.Riika on poikkeuksellisen hyvin säilynyt kaupunki, jossa on paljon nähtävää erityisesti arkkitehtuurista tai historiasta kiinnostuneelle. Sillä on arkkitehtoonisesti merkittävä vanha keskusta, joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Kaupungissa on useita historiallisia kerroksia Saksalaisen ritarikunnan ristiretkien ja Hansaliiton ajalta aina Neuvostomiehitykseen ja EU:n jäsenyyteen. Riiassa ei ole tiukkaa päiväohjelmaa, jotta kaikille jää aikaa tutustua kaupunkiin pienemmissä ryhmissä osallistujien omien kiinnostusten mukaisesti, mutta kahdesti päivässä halukkailla on mahdollisuus kokoontua hotellin aulassa. Aamiaisen jälkeen kävelemme tutustumaan johonkin kohteeseen kaupungilla ja illalla etsimme yhdessä ravintolan ruokailua varten. Matkalle lähdemme kiirastorstaina ja palaamme Helsinkiin pääsiäis maanantaina. Aikataulu: 28.3. 08.15 - Kokoontuminen Eckerö linen terminaalin aulassa Helsingin länsisatamassa (Jätkäsaari) 09.15 - Eckerö linen Finlandia lähtee kohti Tallinnaa 12.00 - Lähtö pikkubussilla Tallinnan terminaalilta Riikaan 17.00 - Perillä Riiassa ja kirjautuminen hotelliin 17.00 - Kokoontuminen hotellin aulassa päivälliselle lähtöä varten 19.00 - Le Corsaire -baletti Latvian kansallisoopperassa (osallistujat ostavat omat lippunsa) 29.3. 07.00 - Aamiainen 10.00 - Kokoontuminen hotellin aulassa retkelle Riian linnaan ja Latvian historialliseen museoon (osallistujat ostavat omat lippunsa) 19.00 - Kokoontuminen hotellin aulassa päivälliselle lähtöä varten 30.3. 07.00 - Aamiainen 10.00 - Kokoontuminen hotellin aulassa retkelle Riian kauppatorille, joka sijaitsee entisissä Zeppelin-halleissa 19.00 - Kokoontuminen hotellin aulassa päivälliselle lähtöä varten 31.3. 07.00 - Aamiainen 10.00 - Kokoontuminen hotellin aulassa päiväkävelylle rautatieasemalta Riian vanhaan kaupunkiin ja puistoihin 19.00 - Kokoontuminen hotellin aulassa päivälliselle lähtöä varten 1.4. 07.00 - Aamiainen 11.00 - Kirjautuminen ulos hotellista ja lähtö pikkubussilla kohti Tallinnaa 17.15 - Eckerö linen Finlandia lähtee kohti Helsinkiä 19.45 - Saapuminen Helsingin länsisatamaan Hinta: - Kahden hengen huoneessa 210 € - Yhden hengen huoneessa 260 € Hintaan sisältyvät lauttamatkat (Helsinki - Tallinna), bussimatkat (Tallinna - Riika) ja neljä yötä Riiassa kolmen tähden hotellissa. Maksamisen jälkeen rahoja ei palauteta osallistujalle, ellei koko tapahtuma peruunnu, mutta osallistuja voi myydä matkan toiselle (kahden hengen huoneessa majoittuvan täytyy löytää samaa sukupuolta oleva tilalleen), mistä myyjän tulee itse ilmoittaa allekirjoittaneelle. Viimeinen päivä vaihtaa osallistujan tiedot on 20.3. keskiviikko. Maksu suoritetaan henkilökohtaisesti lähetettyjen ohjeiden mukaisesti Eurosinkkujen tilille myöhemmin ilmoitettavaan eräpäivään mennessä. Ilmoittautuminen: Lähetä ilmoittautuminen allekirjoittaneelle sähköpostilla ja anna seuraavat tiedot - Koko nimi - Syntymäaika (pp.kk.vvvv) - Haluatko majoittua kahden hengen huoneessa, yhden hengen huoneessa vai kumpi vain käy Muista: - Matkan toteutuminen riippuu lähtijöiden lukumäärästä ja matka saattaa peruuntua - Matkalla tarvitset voimassa olevan passin tai EU:n virallisen henkilöllisyystodistuksen - Latviassa ei ole eurot käytössä, joten vaihda valuuttaa ennen matkaa - Matkavakuutus (jokainen osallistuja vastaa itsestään ja tekemisistään) t. Mika Lisätietoja: |