Tapahtuman ajankohta: 03.02.2009
Sijainti: Helsinki
Viimeksi päivitetty: 19.01.2009 klo 18:26
Ikäraja: Ei ikärajaa

*es - Enologiaa Sinkuille - Viini ja ruoka‏

Hei!

Vuoden 2009 ja kaiken kaikkiaan kuudestoista ravintola Foxy Wine House:ssa pidetty *es -viinitasting "Biodynaamista ja luomua" veti tiistaina 13.1.2009 lähes koko ravintola Foxy Wine Housen tasting -kabinetin täyteen innokkaita *es -viininmaistelijoita. Tilaisuuteen oli uskaltautunut pari *es -sälliäkin, jotka olivat ymmärtäneet tastingin olevan oiva tilaisuus nauttia niin viinistä kuin *es -elleistäkin samalla kertaa, lieneekö muut *es-sällit viettäneet sitten tipatonta tammikuuta, kun enempää ei tällä kertaa ollut heitä mukana. Tämä siis vinkkinä muillekin *es -sälleille, jotka myös nauttivat viinistä ja elleistä, mutta eivät ole vielä käyneet *es -viinitastingeissa, lähtekää rohkeasti vain mukaan seuraaviin *es -viinitastingeihin viineihin ja *es -elleihin tutustumaan :). Sen verran innokkaita ja tyytyväisiä suurin osa viinitastingiin osallistuneista oli tälläkin kertaa, että halusivat ilmoittautua seuraavaan viinitastingiin suoraan Piia Luodolle heti edellisen tasting -tilaisuuden jälkeen paikan päällä Foxy Wine Housessa.

17 ensimmäistä *es -viininmaistelijaa mahtuu varmasti mukaan viinitasting -tilaisuuteen ilmoittautumisjärjestyksessä, peruutusten varalta jonoon otetaan enemmänkin nimiä. Peruutusruljanssin minimoimiseksi päätimme *es:n viinitasting -sarjan alussa Piian kanssa, että *es:n viinitasting -tilaisuuksiin ravintola Foxy Wine Housessa ilmoittaudutaan yksi tasting -tilaisuus kerrallaan. Aikaisintaan seuraavaan tasting -tilaisuuteen voi ilmoittautua sitovasti jokaisen tastingin jälkeen Piia Luodolle joko suoraan paikan päällä Foxy Wine Housessa tai myöhemmin mieluiten sähköpostitse, piia.luoto@foxywinehouse.com tai foxy@foxywinehouse.com. Ravintola Foxy Wine Housen puhelinnumero on 09-644956 ja Piia Luodon kännykkänumero 040-835 23 53.

Viimetipan ilmoittautuja voi kysellä mahdollisia vapaita peruutuspaikkoja viinitasting -tilaisuuksiin ravintola Foxy Wine Housesta mieluiten sähköpostitse, mutta voi myös soittaa Piia Luodolle kännykkään tai ravintola Foxy Wine Houseen.

HUOM! Muistakaa siis nyt kaikki kivat *es-ihmiset, että ilmoittautuminen tastingiin on SITOVA. Eli force major -syyn pakottaessa teidät jäämään paitsi nautinnollisesta viinitastingista kera rennon *es -seuran, ilmoittakaa Piialle Foxyyn ajoissa peruutuksenne, että mahdollinen peruutusjonolainen voidaan kutsua vielä mukaan tastingiin. Mikäli joudutte perumaan osallistumisesi samana päivänä kuin tasting järjestetään, niin ilmoittakaa peruutuksenne silloin mieluiten puhelimitse suoraan Piialle, viimeistään KAKSI tuntia ennen tastingiä, jolloin viinit eivät ehdi vielä lasiin ja tappioita ei pääse syntymään.

Seitsemästoista ja samalla kevään 2009 toinen *es-viinitasting -tilaisuus "Viini ja ruoka" on siis ravintola Foxy Wine Housessa tiistaina 3.2.2009 kello 18.00. Tilaisuudessa kuulemme erilaisista tavoista yhdistää ruokaa ja viiniä, sekä mitkä raaka aineet yhdistyvät hienosti viiniin ja mitkä sitten eivät niin kovin hyvin. Opimme viiniystävällisistä ruuanvalmistustavoista ja käymme läpi viinin teknisen arvioinnin. Pääsemme maistamaan ja testaamaan kaikkia yhdistämisen sääntöjä käytännössä ja havainnoimaan, kuinka viinin ja/tai ruuan maku muuttuu yhdistettäessä oikeaan ruokaan. Tasting on erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen kokonaisuus makujen maailmaan. Hinta sisältää 5 erilaista viiniä ja 5 sesongin parasta makupalaa, viinimestarin ohjauksen sekä pienen luentomateriaalin.

* es-ystävyyshinta: 42 € / henkilö.

Viinitastingin osallistumismaksu maksetaan paikan päällä viinitastingin yhteydessä ravintola Foxy Wine Housessa, Iso Roobertinkatu 3 - 5, sisäpiha, 00120 HELSINKI.

( ) Kyllä, haluan rennossa *es-porukassa tutustua viinien ja ruokien yhdistämiseen, ja ilmoittaudun sitovasti mukaan Foxy Wine Housessa tiistaina 3.2.2009 kello 18.00 pidettävään viinitasting-tilaisuuteen.

Etunimi:_________________________________________________________ Sukunimi:_______________________________________________________ Puhelinnumero:___________________________________________________

( ) Tämä kutsu nyt tuli vähän äkkiä, mutta olisin jatkossa kiinnostunut *es:n ja Foxy Wine Housen järjestämistä rennoista *es-viinitasting tilaisuuksista liittyen seuraaviin viineihin:__________________________________________.

( ) Olen vannoutunut maitotyttö-/poika, joten viininmaistelut edes rennossa *es-porukassa eivät kiinnosta.

Tervetuloa *es:n toiseen kevätkauden 2009 viinitastingiin ravintola Foxy Wine Housessa!

t: Ritu

Alla lisätietoa *es:n viinitasting-tilaisuuksista ravintola Foxy Wine Housessa:

Yli vuoden hiljaiselon jälkeen *es:n uusien ja vanhojen viiniharrastajien iloksi järjestettiin ravintola Foxy Wine Housessa vuoden 2008 aikana kaikille eurosinkuille avoimia, rennon hauskoja, osallistujien viinitietoutta lisääviä viinitastingeja, joille nyt on suunniteltu jatkoa aina kevään 2009 loppuun asti! Tasting sarjaan syksyllä 2008 ja keväällä 2009 sisältyy toiveuusintoja kevään 2009 tastingeista ja uusiin aiheisiin perustuvia tastingeja. *es -viinitastingit ovat vetäneet vuoden 2008 aikana parhaimmillaan ravintolan täpötäyteen innokkaita *es -viininmaistelijoita. Kevään 2008 tastingeihin verrattuna uutuutena *es -tastingeissa on jokaisessa tastingissa tarjottavat makupalat mm... Olipa sitten viinitietoutesi luokkaa "punaviini-valkoviini-kuohuviini" tai olet jo varsinainen "viininenä", niin kaikki ovat yhtä tervetulleita *es:n viinitastingeihin.

*Es -ystävyyshintaisissa viinitasting -tilaisuuksissa *es:n viiniharrastajille on mahdollisuus maistella viinejä viineihin vihkiytyneiden ravintola-alan ammattilaisten johdolla Foxy Wine Housessa. Mukaan jokaiseen viinitasting -tilaisuuteen mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä *es:n viinitasting -emännän/-isännän lisäksi max 17 muuta viineistä kiinnostunutta viininmaistelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Jotta viinitasting -tilaisuudet toteutuisivat, tarvitaan min. yhteensä 6 ilmoittautunutta viininmaistajaa/viinitasting -tilaisuus.

Foxy Wine Housen *es:lle tarjoama viinitasting -tilaisuuksien kokonaisuus on suunniteltu niin, että viininmaistelijat voivat osallistua koko sarjan viinitasting -tilaisuuksiin, tai hypätä kyytiin siinä kohdin, kun tuntee tastingin vastaavan viinitietouden tasoaan tai vaikkapa poimia yksittäisiä tasting tilaisuuksia oman mielenkiinnon mukaan. Jokaisessa viinitasting tilaisuudessa käydään kuitenkin viinin arvioiminen ja maistaminen yhdessä läpi.

Foxy Wine Housen viinitasting -tilaisuudet ovat hyvin asiapohjaisia, mutta erittäin välittömiä, viihteellisiä ja rentoja tilaisuuksia. Kenenkään *es:n viininmaistelijan ei tarvitse tietää mitään viinistä ennestään, sitä ei tarvitse pelätä, Foxy Wine Housen viinimestarit kyllä mielellään neuvovat ja opastavat *es:n viininmaistelijoita.

Muu *es:n viiniharrastukseen liittyvä maili ja kommentit, paitsi ravintola Foxy Wine Housen viinitasting -tilaisuuksiin ilmoittautumiset ja peruutukset, pyydän lähettämään replynä tähän e-mail-osoitteeseen: ritu@eurosinkut.net.

Ravintola Foxy Wine Housessa järjestettävien *es -viinitasting -tilaisuuksien aikataulu ja sisältö keväällä 2009:

Viini- ja juusto -tasting - Tiistaina 24.2.2009 kello 18.00

Syvennämme edellisellä kerralla oppimiamme ruuan ja viinin yhdistämisen oppeja ja valitsemme viinille kumppaniksi erään ehkä parhaista herkuista: juuston. Miksi juusto sopii niin hienosti viinille? Juustoja on maailmassa tuhansia erilaisia, kuten myös viinejäkin. Minkälaiset juusto-viiniparit ovat täydellisiä yhdistelmiä? Tätä kaikkea opimme ja testaamme kuuden erilaisen viinin ja kullekin viinille sopivan juuston kera! Mukana on mm. kuohuvaa, punaista, valkoista ja makeaa sekä pieni muistiinpanolista suositeltavista juusto-viini yhdistelmistä ja kaupungin parhaista juustopuodeista.

Hinta 40 € / henkilö

Portviinit! - Tiistaina 17.3.2009 kello 18.00

Tawny, Ruby, Colheita, Vintage... Mitä nämä portviiniin liittyvät nimet merkkaavat? Kuulemme portviinin historiasta, valmistuksesta ja havaitsemme erot erilaisista portviineistä. Maistelemme viinimestarin opastuksella 4 erilaista portviiniä sekä muutamia portviinille sopivia herkkupaloja.

Hinta 33 € / henkilö

Makeat viinit - Tiistaina 7.4.2009 kello 18.00

Sauternes, Vin Santo, Moscato, Banylus, Ice Wine...Maailma on pullollaan mitä ihanampia makeita viinejä. Miten nämä viinit valmistetaan, miltä ne maistuvat, miten ne eroavat toisistaan ja mihin niitä käytetään? Tätä pohdimme ja maistelemme viinimestarin opastuksella neljä täysin erilaista makeaa viiniherkkua ja testaamme niitä mitä erilaisimpien makupalojen kanssa. Mukaasi saat luentomateriaalin sekä muistiinpanot klassisista makean viinin ruokayhdistelmistä.

Hinta 33 € / henkilö

Muuta kuin viiniä - Tiistaina 28.4.2009 kello 18.00

Vaikka viinibaarissa olemmekin, löytyyhän valikoimistamme muitakin hienoja laatutuotteita, kuin viiniä. Tässä tastingissä käymme läpi muutaman valitun väkevän juoman historiaa, valmistusta, käyttötarkoitusta ja erilaisia tyylejä. Maistettavana on mm. Calvadosta, viskiä, konjakkia ja grappaa. Mukaan saamme materiaalia maistetuista tuotteista sekä juoma- ja ruokasuosituksia kyseisistä juomista pienen makupalan kera.

Hinta 29 € / henkilö

Kesä 2009 - Tiistaina 19.5.2009 kello 18.00

Tässä tastingissä maistellaan parhaimmat uutuudet Alkon valikoimasta kesää ja grillikautta varten. Maistissa on punaisia ja valkoisia ja mahdollisesti joitain yllättäviä uusia tuttavuuksia. Yhdistämme viinit juuri niille sopiviin sesongin tuoreisiin herkkuihin. Maistelemme viisi erilaista viiniä ja jokaiselle täydellistä ruokayhdistelmää. Saat mukaasi listan Alkon valikoiman suositusviineistä kuvauksineen sekä varmat kesäreseptit kunkin viinin täydelliselle ruokakumppanille. Rento illanvietto hyvien viinien ja ruuan parissa sekä mahtava aloitus kesäsesonkiin! Hinta 40 € / henkilö.
Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet