Tapahtuman ajankohta: 26.09. - 27.09.2009
Sijainti: Kouvola
Lisätty: 07.09.2009 klo 14:26 (päivitetty 16.09.2009 klo 14:17)
Ikäraja: Ei ikärajaa

Vaellusretki Repoveden kansallispuistoon (TÄYNNÄ)

Comments (15.10.): Retkelle haki 70 henkilöä kolmen päivän kuluessa, kunnes ilmoitin sen olevan täyttä (ja kysyntää on ollut senkin jälkeen), mutta ryhmän koko on järkevä pitää 30 henkilössä. Järjestän Repovedelle uuden retken näillä näkymin ensi keväänä/kesänä. Kuluvan syksyn aikana on vielä tulossa lisää erilaisia retkitapahtumia.

Mikko.S.P.


Ei mökkielämää vaan retkeilyä aidoimmillaan: erämaaluontoa, nuotion
loimotus, rakovalkeat, nokipannukahvia, loimulohta, tiivistunnelmallista
seuraa muiden luonnosta ja retkeilystä orientoituneiden kanssa... Sitä olisi
siis tarjolla.

Kouvolan pohjoisosassa sijaitseva Repovesi on kuin tiivistelmä
eteläsuomalaisen erämaan parhaista piirteistä: kalliomänniköitä, jylhiä
jyrkänteitä (Suomen korkeimpia), reheviä notkelmia, erämaalampia ja
selkävesiä. Vesistön puhtaus, hyvin säilynyt luonnontilaisuus ja tyypillinen
suomalainen järviluonto ovat olleet perustana Repoveden
luonnonsuojelulliselle arvolle (kansallispuistostatus vuonna 2003). Vaikka
ollaan vain 40 km Kouvolan keskustasta pohjoiseen, mieleen tulevat Kainuun
ja Kuusamon seudut.

Repoveden kansallispuistossa retkeilee vuosittain yli 60 000 ihmistä. Siihen
joukkoon lukeutuu pian myös ES:n ryhmä. Lauantaina teemme noin
kymmenen kilometrin mittaisen vaellusretken ja käymme läpi
kansallispuiston kaikki hienoimmat kohteet. Vaellukselle ei tarvitse raahata
mukaan yöpymisvälineitä, sillä jatkamme patikoinnin jälkeen
yöpymispaikalle, joksi olen valinnut puiston ulkopuolelta kauniista maisemista
tunnetun harjuselänteen erämaajärven rannalta. Paikalta löytyy iso
kelohonkainen kota (istumapaikat n. 30 henkilölle, joten myöskään sadesää
ei ole haitaksi), laavu, tilava nuotiopaikka, ruokailukatos, puucee, laituri ja
uimapaikka sekä soutuvene. Lämmitettävästä kodasta sekä laavusta löytyy
nukkumispaikat, mikäli et ota omaa telttaa mukaan. Sunnuntaina halukkaille
on vielä 4-5 km pituinen patikointiretki geologisesti ja luonnonarvoilta
arvokkaalla harjualueella (luonnonsuojelualuetta), jossa on monia
kirkasvetisiä järviä ja pikku lampia, ja joka on eittämättä yksi Kymenlaakson
upeimpia luontokohteita. Paluumatkalla pistäydymme lisäksi Unescon
maailmanperintöluetteloon kuuluvassa Verlassa, joka tunnetaan yhtenä
Kymenlaakson huomattavimmista nähtävyyksistä.

Matkan hinta sisältää tilausajokuljetukset Helsingistä (lähtö/paluu Kiasman
turistiliikenteen pysäkki) sekä ruokatarpeita. Yöpymispaikalla on tarjolla mm.
loimulohta ja lettuja lisukkeineen. Ota omia eväitä tarpeesi mukaan. Matkan
hinta on 40 euroa/hlö. Retki maksetaan ennakkoon, josta ilmoittautuneille
tulee tietoa.

Bussi ajaa Kouvolan keskusaseman kautta, joten myös muualta kuin pk-
seudulta on helppo tulla mukaan, esimerkiksi Lahdesta, Kotkasta,
Lappeenrannasta ja Mikkelistä on junalla tai bussilla vain 50–60 kilometrin
matka! Rohkeasti vaan mukaan: jokaisella retkellä on useita ensikertalaisia
eikä suurin osa ihmistä muutoinkaan tunne toisiaan entuudestaan.

Retki ei sovellu liikuntarajoitteisille, mutta muutoin normaalikuntoiselle se ei
ole mitenkään ylivoimaisen raskas, vaikkakin Repovedellä on myös jyrkkiä
nousuja, mm. kiipeämme 130 m korkealle Olhavanvuoren laelle. Vaelluksille
riittää reppu, jossa kulkee mukana eväät ja juomista, yöpymisvälineet
menevät bussin mukana. Itsellä on vankka retkeilykokemus koko
Kymenlaakson alueelta (kirjoittanut mm. ko. alueen retkeilyoppaan) ja
luonnontuntemus on jo työnkin puolesta erinomainen, joten olet
retkellä ”turvallisissa käsissä”. Hyvät mahdollisuudet havaita mm. Euroopan
pienin pöllö, vain kottaraisen kokoinen varpuspöllö, joka asustaa leiripaikalla.

Lähde mukaan erämaan rauhaan ja upeisiin maisemiin sekä nauttimaan
hyvästä ja tiivistunnelmallisesta ES seurasta.

Ilmoittautumiset minulle. Jos haluat lisätietoa, ota yhteyttä.

Terveisin
J. Vainion sanoin: ”Kotkan poika ilman siipii”

Mikko.S.P.

Ps. Repovestä on julkaistu myös kirja: Repovesi (Edita, 2003). Lisää tietoa
myös seuraavista linkeistä: http://www.repovesi.com,
http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=367, http://www.verla.fi/.

Kuvia mm: http://www.repovesi.com/?navi=0,65,76

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet