Tapahtuman ajankohta: 27.12.2009
Sijainti: Helsinki
Lisätty: 15.12.2009 klo 14:08
Ikäraja: Ei ikärajaa

Joulukävely Töölönlahdella

Tule sulattelemaan kinkkuja kuntokävelemällä ja tapaamaan *es-tuttuja ja ystäviä!

Kaikki es-kävelijät yhdistävät askeleensa sunnuntaina 27.12 klo 11 ja
lähtevät Töölönlahden kierroksille Kisahallilta. Lähtö tapahtuu Kisiksen
ovelta Paavo Nurmen kujan / Mäntymäentien puolelta.

Aluksi kävelemme Mäntymäentietä Helsinginkadulle ja suuntaamme
tarkistamaan Linnunlauluntien käveltävyyden eteläänpäin. Finlandia-talon kulmalta käännymme takaisin pohjoiseen ja jatkamme ohi Hesperian puiston rantaa myöden takaisin Helsinginkadulle. Kierroksia jatketaan sään ja aikataulun mukaan. Jos et ehdi vielä klo 11 mukaan, saat iloisen *es-kävelyryhmän kyllä tavoitettua tämän reitin varrelta myöhemminkin. Tosin voi olla, että vaihdamme jossain vaiheessa kiertosuunnan.

Tavoitteena on kävellä noin 1 ½ tuntia, täysien kierrosten, sää/jääolojen
ja tuntemuksien mukaan, siis klo 11-12:30. (Mikään ei estä jatkamasta tämän jälkeenkin niin halutessaan).

Kävelyryhmät saattavat tarvittaessa spontaanisti jakautua kahteen: Kari
vetää kuuman ryhmän V. Konosen treenivauhtia tavoitellen :-), ja Kirsin
ryhmä tyytyy leppoisaan rupattelu-ppp-vauhtiin, johon ihan vasta-alkajat ja untuvikot ovat erityisen tervetulleita.

Lenkki päättyy lyhyeen venyttelyyn, jonka jälkeen siirrytään tarvittaessa
johonkin kahvilaan jatkamaan jutusteluja.

Tervetuloa reippailemaan, tapaamaan es-tuttuja ja -ystäviä!

*es Hyvin &Vointi

Lisätietoja 050 4108638 / Kirsi

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet