Tapahtuman ajankohta: 05.02.2011
Sijainti: Tampere
Lisätty: 19.12.2010 klo 13:26 (päivitetty 31.01.2011 klo 14:57)
Ikäraja: Ei ikärajaa

Eurosählyn EM 2011

Päivitys 31.1.:

Tapahtuma tällä hetkellä täynnä 37 osallistujalla. Äkkilähtöpaikkoja voi kysellä.

-----

Leppäkerttu soikoon!

ES:n sählyporukat ristivät mailansa vuodelle 2011 Eurosählyn EM
-turneeseen. Sählymatseja kaikki vastaan melkein kaikki pelataan
Tampereella, Helsingissä ja ratkaisevat pelit euroaikaan siirtyneessä
Tallinnassa. Tampere aloittaa turneen tällä kutsulla lauantaina 5.2.2011.

Osallistua voit joko Tampereen, Pk-seudun tai Mustan hevosen väreissä. Ne
jotka ovat käyneet aiemmin pelaamassa sählyä, pelaavat pääsääntöisesti
"omassa" tiimissään. Mustan hevosen joukkue(et) muodostetaan uusista
kasvoista, muualta Suomesta tulevista (hei, ihan mistä vaan saa tulla ihan
yksinkin) tai muuten vaan pimeälle puolelle vetoa tuntevista.

Järjestelyt on tehty noin 30+ hengelle, joten tähtäämme noin viiteen
joukkueeseen. Joukkuejakoa tarkennetaan vielä pelipäivänä tarpeen mukaan.
Kentällä olevan joukkueen pitää tavalla tai toisella olla sekajoukkue. Elleille
pidetään osallistumisen suhteen jonkin aikaa jonkinlaista etuoikeutta heidän
pienemmän määränsä vuoksi. Kotijoukkueet eivät pelaa toisiaan vastaan.

Pelataan herrassälli- ja neitisellityyppistä rentoa peliä, missä kovat
otteet ja lujat lämärit on kiellettyjä. Pointti on hauskan liikuntapäivän
vietossa, eikä lähes olemattoman kunnian verisessä tavoittelussa.
Pistelaskusta saattaa tulla sellainen, että eniten maaleja tehnyt ei
voitakaan (jos niitä nyt edes lasketaan), vaan ansiot mitataan jollain
enemmän ES-mäisellä tavalla.

Matsien jälkeen pidetään jälkipelit saunatilassa kaupungin keskustassa.
Ohjelmassa ruokailua, saunomista ja yleistä lavan taivutusta päivän
tapahtumista. Jatkojen jälkeen jatkojatkot kaupungin palveluja hyödyntäen.
Isovirtaisille vielä jatkojatkojatkot hyväksi havaituissa paikoissa.

Kauempaa tuleville pyritään järjestämään sohvamajoitusta mahdollisuuksien
mukaan. Tämän lisäksi voi käyttää esim. Omenahotellien palveluita (60
e/maks. 4 hlö). Tulijoiden toivotaan muodostavan kimppakyytejä paikalle.
Autamme koordinoinnissa.

Alustava noin-ohjelma:

Lauantai 5.2.

13 - 17 Sählymatseja Hervannan ammattikoululla, Hepolamminkatu 10
17 - 17.30 Siirtyminen saunalle mahdollisesti majoituksen kautta
17.30 - 00 Illanvietto/ruokailu/saunominen Artturin saunalla, Kauppakatu 9
00 - ?? Kaupungin valot

Tilavuokrista tulee kustannuksia noin 15 euroa per osallistuja. Tämä maksu
peritään ennakkoon ilmoittautumisen jälkeen ja se vahvistaa osallistumisen.
Peruutustapauksessa maksu voidaan palauttaa vain mikäli osallistumistilanne
sen sallii (vararahastoa ei kerätä). Lopullinen kustannus täsmätään omakustannusperiaatteella tapahtumapäivänä keräämällä/palauttamalla muutama euro per osallistuja.

Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteeseen es.jari@gmail.com . Saat parin
viikon sisällä paluupostina maksuohjeet ja linkin ilmoittautumiskaavakkeeseen
tarkempaa ilmoittautumista varten. Kysele näiden perään parin viikon jälkeen,
jos tietoja ei ala kuulua. Anna ilmoittautumisen yhteydessä sellaiset nimitiedot,
että pystyn yhdistämään maksu- ja ilmoittautumistiedot toisiinsa.

Tervetuloa!

Jari, Peksi & co.

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet