Tapahtuman ajankohta: 03.09.2017
Sijainti: Vantaa
Lisätty: 31.08.2017 klo 16:48
Ikäraja: Ei ikärajaa

Sunnuntaina Sipoonkorpeen

Ensi sunnuntaiksi on luvattu hienoa ulkoilusäätä. Siispä päivä on mitä parhain pieneen retkeen Sipoonkorven kansallispuistoon . Tarkoituksena on liikkua paitsi kansallispuiston poluilla myös niiden ulkopuolella, poimia matkan varrelta suppilovahveroita ja kanttarelleja, maistella mustikoita ja puolukoita, bongata muutamia hiidenkirnuja ja nauttia eväitä loppukesäisessä metsässä.

Lähtö Vantaan Kuusijärven uimarannan parkkipaikalta sunnuntaina 3.9. klo 13:30.
Kuusijärvelle pääsee esim. bussilla 739 Rautatientorilta (laituri 3) joka lähtee klo 12:45, Kuusijärven pysäkillä (V9719) se on n. klo 13:15, josta matkaa uimarannan parkkipaikalle on n. 200m.

Varusteet sään mukaan, istuinalusta, riittävästi juotavaa ja eväitä. Koska maasto voi olla paikoin märkää, suosittelen vedenpitäviä jalkineita. Kävelyn pituus on n. 10 km vaihtelevassa maastossa pääasiassa pieniä polkuja pitkin, mutta reitillä on myös jyrkkiä mäkiä ja vetisiä kohtia. Virallisia nuotiopaikkoja ei ole reitin varrella. Jokunen koira mahtuu hyvin sekaan. Paluu Kuusijärvelle on arviolta klo 17.

Ilmoittautua ei tarvitse, riittää että tulee ajoissa paikalle.

T. Jokke
p. 0400148834


Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet