Tapahtuman ajankohta: lauantaisin aikavälillä 07.04. - 12.05.2012
Sijainti: Vantaa
Lisätty: 14.03.2012 klo 10:05 (päivitetty 03.04.2012 klo 16:09)
Ikäraja: Ei ikärajaa

Hapanleipää - juuri sinulle!

Nyt leivotaan leipä itse: vain juuri, vesi, ruisjauhot ja suolaa maun mukaan. Äkistään päätelleen hommaan hupenee neljä päivää, mutta vaivaamaan vaivaannutaan vasta neljäntenä. Nopeamminkin selviää, jos ei tarvitse rytmittää työpäivien mukaan.

Aikaa sinänsä ei kulu kummastikaan:
- ensimmäisenä päivänä laitetaan tiinussa oleva juuri likoon (2 min),
- toisena lisätään vettä litra ja saman verran ruisjauhoja, hämmennetään voimakkaasti (5 min),
- kolmantena lisätään jauhoja 13 dl sekä suola ja jätetään nousemaan
- neljäntenä leivotaan, nostatetaan ja paistetaan, jossa sitten meneekin 1,5 h.

Teen alustavat työt ennakkoon, mutta varsinaisen leivonnan tarkemmat vinkit näytän. Kotikeittiööni mahtuu kolme opettelemaan, mutta leivotaan niin monessa ryhmässä, että kaikki halukkaat pääsevät jyvälle. Innokkaille ilmoitan tarkemman ajan ja paikan.

Juuri on peräisin Karjalan Vuoksenrannan Oravikydöstä, ja oletuksen mukaan säilynyt Kuisman suvussa 1600-luvulta.

Osallistumismaksu mahdollisesti 5 kgn ruisjauhopussi/ryhmä. Mukaasi saat limpun ja juuren.

t. Tuku
iirissiiri750@gmail.com

p.s. Tahtoo mukaan ei taivu näyttämään joka toista viikkoa, joten leivon parillisina viikonloppuina, yleensä lauantaisin.

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet