Tapahtuman ajankohta: 06.01. - 27.01.2018
Sijainti: Australia
Lisätty: 20.04.2017 klo 15:41 (päivitetty 20.08.2017 klo 12:23)
Ikäraja: Ei ikärajaa

Australia

Odotettu *es:n Australian matka tehdään tammikuussa 2018.

Matka maailman toiselle laidalle ei luonnollisestikaan ole mikään edullinen, mutta tämä on yksi niitä ”once in a lifetime” kokemuksia. Vastaavat valmismatkat ovat yleensä hintahaarukassa 4200-6000 euroa / 14-16 vrk, mutta me pystymme järjestämään hinnan noin 3000 euroon. Reppureissaaja pääsisi vieläkin halvemmalla, mutta emme lähde säästöbudjetilla tinkimään kaikesta, haluamme nukkua hotelleissa jne.

Pääpiirteissään matkamme painottuu maan kaakkoisosaan Sydneyn, Melbournen ja Adelaiden kaupunkeihin, josta käsin tehdään retkiä hieman etäämmälle kaupunkien sykkeestä. Melbournesta matka jatkuu Tasmaniaan, Australian eteläpuolen saarelle ja omaan osavaltioon. Loppumatka kulkee reittiä Alice Springs ja Perth. Suuri osa ryhmästä on matkalla lähes kolme viikkoa, osa pystyy olemaan kaksi viikkoa.

Mukaan pääsevällä tulee olla kokemusta pitemmistä kiertomatkoista ja matkakestävyyttä. Muutoin peruskunto riittää, mutta muista, että Australiassa on tuolloin kesä ja kuuma (kaikki sisätilat on ilmastoituja). Lisäksi mukaan pääsevän täytyy pystyä toimimaan ryhmässä. Ryhmän ikähaarukka on noin 40-55 vuotta. Täysin tuntemattomia emme ota, joten osallistujan täytyy tuntea joku matkalle lähtevistä tai on ollut jossain tapahtumissamme mukana, ts. emme ota riskiä, että joukkoon lyöttäytyisi henkilö, joka asenteellaan tai toiminnallaan pilaisi muiden matkan. Alkoholia käytämme vähän emmekä tupakoi. Jos tunnet täyttäväsi nämä seikat ja haluat kokea Australian monelta kantilta, ilmoittaudu tm:ssä (www.tahtoomukaan.net). Tällaiselle melko vaativalle matkalle on mukava lähteä tutun porukan kanssa.

Ajankohta on 6.-21.1. (2 viikkoa) -27.1. (3 viikkoa). Matka on täysin räätälöity meidän omalle ryhmälle. Ryhmä kokoontuu suunnittelaan matkaa yhdessä.

Tervetuloa Australiaan!

Eija ja Mikko.S.P.

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet