Tapahtuman ajankohta: 28.02.2015 |
Sijainti: Tallinna |
Lisätty: 04.02.2015 klo 13:35 (päivitetty 27.02.2015 klo 14:12) |
Ikäraja: Ei ikärajaa |
Kumu-risteily (TÄYNNÄ)Viime vuoden hienon ja onnistuneen Titanic-matkan innoittamanauusimme matkan juuri samana ajankohtana ja samaan kaupunkiin Tallinnaan. Nyt vierailukohteena on Kumu. Tallinnassa olet käynyt monet kerrat, mutta oletko käynyt Kumussa? Niin-in, sitä minäkin. Ehkä nyt olisi oiva aika Kumulle. Nyt se on *es-matkalla vaivattomampaa kuin koskaan. Mikäli et tiedä mikä on Kumu, niin lyhyt briefing on paikallaan. Kumu on Viron taidemuseon päärakennus ja samalla suurin ja edustavin näyttelypaikka koko Baltiassa. Museo avattiin vuonna 2006. Kumu toimii kahdella tavalla: kolmannessa ja neljännessä kerroksessa on esillä virolaisen taiteen kokoelmia 1700-luvun alusta, ja viides kerros toimii nykytaiteen galleriana. Kolmannessa kerroksessa esitellään taidetta toiseen maailmansotaan saakka, neljännessä kerroksessa neuvostomiehityksen aikaisia töitä. Viidennessä kerroksessa on sekä virolaisen että ulkomaisen nykytaiteen vaihtuvia näyttelyitä. Nykytaiteen galleria ei ole pelkästään näyttelytila, vaan myös idealaboratorio – paikka, jossa voi vapaasti tehdä luovia kokeiluja. Rakennuskompleksi on arkkitehtonisesti mielenkiintoinen ja edustava. Samalla matkalla on hyvä hetki katsastaa myös läheinen Kardiorgin palatsi, mikäli se ei ole entuudestaan tuttu. Venäjän tsaari Pietari Suuri rakennutti vaimolleen Katariina I:lle vuonna 1718 barokkipalatsin. Mahtipontisessa palatsissa on esillä Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelmat. Ehdottomasti tulee katsastaa palatsin hieno pääsali, joka on kahden kerroksen korkuinen. Salin katto on koristeltu upeilla maalauksilla ja stukoilla. Päivämatkan ajankohta on lauantai 28.2.2015. Laiva lähtee Länsiterminaalista klo 8:30 ja Tallinnassa olemme klo 11. Paluu Tallinnasta on A-terminaalista klo 18:45 ja Helsingissä olemme takaisin klo 21:15. Laiva on Eckerö Linen m/s Finlandia. Matkan hinta 72 euroa sisältää sitten miltei kaiken: laivamatkat, runsas aamiaisbuffet laivalla, Kumun sisäänpääsymaksun kaikille tasoille, opastuskierrokset (ja nimenomaan meidän ryhmälle tilattuna suomeksi), hytin ja tilausajobussikuljetukset Tallinnassa (satama–Kumu –keskusta/satama). Kumussa on museomyymälät ja hyvät ravintolapalvelut, mutta museon jälkeen on aikaa käydä myös kaupungilla syömässä, leivoskahvilla ja ostoksilla. Matka sopii myös lapselle, Kumussa paljon toimintaa myös pienemmille, joilla hinta on 32 euroa (6-17 v., tm:ssä kohdassa oheistapahtuma). Samalla matkalla hoidat myös baarikaapin täydennykset ja muut tuliaisostokset. Paluumatkalla laivalla mahdollisuus illallisbufeeseen (lisämaksullinen, tm:ssä kohdassa oheistapahtuma). Ilmoittautuminen tehdään totutusti tm:ssä (www.tahtoomukaan.net). Tervetuloa viettää mukavassa seurassa taatusti antoisa ja elämyksellinen päivä! Terveisin Mikko.S.P. Lisätietoja: |