Tapahtuman ajankohta: 29.11.2020
Sijainti: Helsinki
Lisätty: 29.10.2020 klo 12:39 (päivitetty 27.11.2020 klo 21:37)
Ikäraja: Ei ikärajaa

ES-kirjapiiri, 7+7 kirjettä kirjassa

------ Hei kirjapiiriläiset!

TAPAAMINEN PERUTTU KORONAN VUOKSI. Palaamme paikalle parempina aikoina.

Marraskuun kirjapiirissä tavataan sunnuntaina 29.11.2020 klo 16.00 Urhon pubissa. Aukioloaika kannattaa varmistaa vielä viikkoa ennen, koska syksyn aikana se on muuttunut yllättäen silloin tällöin. Pubin katuosoite on Museokatu 10, Kansallismuseon takana.

Lukukirjana on kahden kirjailijan, Juha Itkosen ja Kjell Wästön 7 + 7: levottoman ajan kirjeitä.
Kyse on näinä aikoina harvinaisesta tavasta keskustella. Nämä kirjailijat kirjoittivat kirjeitä toisilleen, ja teos on 14 kirjeen kokoelma, vuoropuhelua monen moisesta aiheesta. Kirjassa kumpikin paaluttaa reviiriään, piirtää oman aitauksen, jonka sisällä kääntelevät mielipiteitään. Ensin asiat pohjustetaan, sitten täräytetään. Joskus aitaa siirretään ja siihen tehdään portteja. Äänikirjassa lukijoina ovat itse kirjailijat.

Kirjapiiriin ei tarvitse ilmoittautua ja mukaan voi tulla keskustelemaan, vaikkei olisi kirjaa lukenutkaan. Tarjolla on myös kahvia, teetä, viiniä, olutta ja syötävää.

Tervetuloa! Miettikää, mitä luetaan seuraavaksi.

Kirjavinkkejä:
Kirjastokaista.fi – Video- ja radio-ohjelmia kirjallisuudesta, kirjailijoista, kirjastoista ja niiden palveluista. Kirjastokaista osallistuu ohjelmillaan lukemisen edistämiseen sekä kirjastojen palveluiden ja ajankohtaisten teemojen esittelyyn ja markkinointiin.

http://kotimaisetkirjablogit.blogspot.com/
https://www.kirjasampo.fi/fi/kirjablogit/uusimmat

Syksyn kirjauutuuksia: www.kirjasampo.fi/node/12360

Vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistus on 5.11.2020. Valinnan tekee kapellimestari Hannu Lintu, ja voittaja kerrotaan 25.11.2020. Aikaisemmat palkitut ja palkintoehdokkaat löytyvät osoitteesta: https://kirjasaatio.fi/kaunokirjallisuudenfinlandia

Jukka
jukeno@yahoo.com
Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet