Tapahtuman ajankohta: 10.08.2006
Sijainti: Asikkala
Viimeksi päivitetty: 07.08.2006 klo 21:22
Ikäraja: Ei ikärajaa

Yölintu Jenkkapirtissä

Joukossamme on Yölintu-riippuvaisia henkilöitä. Bändi palaa lomalta ja
riippuvaisen on tietysti päästävä heti ensimmäiselle keikalle. Se on
Asikkalan Jenkkapirtissa torstaina 10.8. Sinne siis lähdetään. Sitä paitsi
nyt on vielä kesä ja kesällähän voi tehdä pitkiä tanssireissuja
viikollakin. Pettämätöntä logiikkaa.

Toinen esiintyjä on Markus Sextet. Ja kyseessä ovat naistentanssit eli
naiset saavat/joutuvat hakemaan koko illan. Välissä on kyllä miestentunti,
jolloin voi hengähtää kahvilassa. Tai ei sittenkään. Tanssietikettiin
kuuluu, että haetaan niitä, jotka ovat hakeneet alkuillasta. Joten
kannattaa pysyä tiiviisti rivissä, kun on kerran tanssimaan lähdetty.
Vaikka toisaalta es-tanssitapaamisissa on välillä kahvilan pöydässä niin
hulvattomat keskustelut, että viihtyvyys silläkin puolella on taattu!
Puhumattakaan kimppakyytimatkoista...

Tanssit alkavat klo 20 ja loppuvat yhden aikaan. Eurosinkut saavat ovella
pienen alennuksen lipun hinnasta.

Es-tanssijat kävivät Jenkkapirtissä viime lauantaina. Kaikki pitivät
paikasta. Tanssitilaa oli riittävästi ja parketti oli hyvä. Erilaisia
sokkeloita ja portaita riitti tutkittavaksi vielä toisellekin kerralle.

Ja kimppakyytitarjouksia ja -toiveita vastaanotetaan, kuten ennenkin.
Ilmoita mistä tulet ja puhelinnumerosi. Paikalle pääsee myös Lahdesta bussilla.

Terveisin Sari
sa.joi@luukku.com

P.S. Tanssikurssin valmistelut ovat kiivaassa vauhdissa ja tarkoitus olisi
päästä aloittamaan syyskuun alussa ainakin vapailla harjoituksilla.

Lisätietoja:
Jenkkapirtti: tanssi.net/fi/p/1c.html
www.yolintu.fi
www.markus-sextet.fi
Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet