Tapahtuman ajankohta: 09.04.2015 |
Sijainti: Helsinki |
Lisätty: 26.01.2015 klo 19:03 |
Ikäraja: Ei ikärajaa |
Émilie 9.4.2015 klo 19 Suomen Kansallisoopperan päänäyttämöHeiMennään nauttimaaan Kaija Saariahon Émilie oopperasta Suomen Kansallisoopperan päänäyttämölle torstaina 9.4.2015 klo 19.00 Émilie du Châtelet oli uraa uurtava fyysikko, yksi 1700-luvun lahjakkaimpia tutkijoita, ja samalla voimakkaasti tunteva nainen, joka odottaa lasta rakastajalleen. Poikkeuksellisesta elämästä on syntynyt vaikuttava ooppera naisesta ristiriitaisten odotusten keskellä. Émilien roolissa loistaa Camilla Nylund. Kaija Saariahon herkkä musiikki antaa uutta syvyyttä Émilien pohdinnoille suhteesta Voltaireen, rakastajaansa, tieteeseen ja pian syntyvään lapseen. Hän pelkää synnyttämisen olevan kohtalokasta. Aika on vähissä, mutta vielä pitäisi saada valmiiksi yksi suurtyö. "Viimeiseen hetkeen asti pidän kynää kädessäni, pää pystyssä, sydän rakastavana, henki tähdissä." Musiikinjohto André de Ridder, ohjaus Marianne Weems, lavastus Neal Wilkinson, videosuunnittelu Austin Switser, valaistus Allen Hahn, äänisuunnittelu Dan Dobson, puvut Claudia Stephens. Tuotanto on nähty aiemmin Yhdysvalloissa Spoleton festivaalilla. Ooppera radioidaan ja se on kuultavissa YLE Radio 1 -kanavalla 11.4.2015 klo 19.03. Paikat ovat permannolla. Lipun hinta on 50,00 euroa. Varaukset eijamarjat@gmail.com viimeistään 30.1.2015 ja maksut myös siten, että ne näkyvät vahvistuspostissa annettavalla tilillä viimeistään 30.1. Olen varannut 18 paikkaa. 0opperaterveisin Eija Lisätietoja: |