Tapahtuman ajankohta: 02.06.2013
Sijainti: Kouvola (tilausajokuljetukset Hki:stä Hki:iin)
Lisätty: 23.05.2013 klo 13:55 (päivitetty 25.05.2013 klo 14:40)
Ikäraja: Ei ikärajaa

Repoveden kansallispuisto

Hei kaikki luonnosta ja retkeilystä kiinnostuneet! Järjestän kesän
kynnyksellä sunnuntaina 2. kesäkuuta vuoden ensimmäisen päiväretken tilausajobussilla kansallispuistoon. Moni on tätä toivonut ja nyt kannattaa olla matkassa!

Repoveden kansallispuisto on maan eteläosan mielenkiintoisimpia
retkeilykohteita, jossa olemme käyneet jo useamman kerran. Tämä
päiväretki on kuitenkin edellisistä poiketen varsin erilainen. Bussimme
kiidättää aamutuimaan meidät Orilammelle Kouvolan pohjoisosaan, jossa
siirrymme laivaan. Risteilemme laivalla kansallispuiston alueella ja
näemme puiston uudesta perspektiivistä. Sen tuoksinassa rantaudumme
evästauolle muun muassa käristämään makkaraa nuotion äärelle. Samalla
halukkailla on mahdollisuus lähteä patikoimaan reitille (n. 7 km), jossa
esimerkiksi nousemme Olhavanvuorelle ja Mustalamminvuoren
näkötornille. Reitti on nousuineen hieman raskas, jossa kyllä syke nousee
ja kalorit kuluu, mutta ylhäältä avautuvat huikeat näkymät ovat vaivansa
väärti. Jos reitti tuntuu oman kunnon suhteen liian haasteelliselta, voit
jatkaa risteilyä laivan siirtyessä odottamaan patikoijia heidän
päätepisteeseensä ja tehdä siellä halutessa lyhyemmän lenkin.

Lähde mukaan viettämään hieno retkipäivä. Tapahtuma kustantaa 54
euroa per henkilö, ja se sisältää tilausajobussikuljetukset Helsingin
keskustasta Porvoon kautta Kouvolaan ja takaisin, risteilyn laivalla ja
eväitä (grillimakkaraa yms.). Mukaan maastoon soveltuvat kengät ja pieni
päiväreppu. Juomat jokainen ottaa matkaan itse sekä omia eväitä
harkinnan mukaan. Jälkikasvun voi ottaa mukaan,
myös pari ihmisystävällistä koiraa mahtuu matkaan, mutta niistä on
ilmoitettava etukäteen.

Ilmoittaudu mukaan tahtoomukaan.netissä (www.tahtoomukaan.net).
Mahdollisiin mieltä askaruttaviin kysymyksiin vastaan tässä osoitteessa eli
eurosinkut@luukku.com.

Lähtö Kiasmalta klo 7:15, paluu noin klo 17.

Tapahtuman koordinoi

Mikko.S.P.

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet