Tapahtuman ajankohta: 07.05.2011
Sijainti: Hamina (tilausajokuljetus H:sta /H:iin)
Lisätty: 15.04.2011 klo 15:58
Ikäraja: Ei ikärajaa

Patikointi-/linturetki

Seuraava patikointiretki on lauantaina 7.5., äitienpäivän aattona, Haminan retkeilyalueelle ”Portimon poluille”.

Portimon polkuverkosto risteilee Haminan pohjoispuolen järviylängöllä. Maisemaltaan alue on kaunista. Eri-ikäisten metsien keskellä siintää kymmeniä järviä ja metsälampia sekä siellä täällä selkeästi muuta maastoa korkeammalle kohoavia rapakivikumpareita. Merkjärvi eli vanhastaan Portimo on Portimon Polkujen nimikkojärvi. Portimon polkuja riittää tallattavaksi yli 40 kilometriä. Suosituin reitti alkaa ja päättyy Vehkarinteelle. Sen varrella oleva Teinmäen laavu on hyvä paikka evästauolle ja makkaran kärventämiseen. Lisäksi maisemia voi käydä ihailemassa liki 100 m korkeudelta näkötornista. Pituus noin 8 km. Ohessa on vakuudeksi yksi kuva reitin varrelta viime elokuulta.

Ennen patikointiretkeä käydään kahvilla Haminan torilla ja ostamassa eväät sekä tiirailemassa lintuja maamme yhden tunnetuimman lintujärven tornista ja rannalta. Samana päivänä on lintuharrastajien tornien taisto, joten siellä on myös oheistapahtumaa.

Retken hinta on 30 euroa, joka sisältää kuljetukset tilausajobussilla ja yhteiset eväät. Maksun kerään lähtöviikolla, jolloin tiedotetaan myös lähtöaika.

Mikko.S.P.

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet