Tapahtuman ajankohta: sunnuntaisin aikavälillä 25.03. - 25.11.2012
Sijainti: PKS
Lisätty: 20.03.2012 klo 21:43 (päivitetty 19.10.2012 klo 18:17)
Ikäraja: Ei ikärajaa

Päiväkävelylle Rautatieasemalta sunnuntaisin klo 12

AJANKOHTAISTA

Alkaa varmaan olla aika lopetella kävelyt tältä syksyltä. Omalta osaltani seuraavat pari sunnuntaita ovat varattuja muulle aktiviteetille ja sen jälkeen aletaan olla pakkasrajoilla. Pidän tapahtuman kuitenkin kalenterissa marraskuun loppuun saakka siltä varalta, että muilta riittää intoa sunnuntaisille päiväkävelyille. Ensi keväänä toivottavasti joku toinen järjestää kävelytapahtumia.

Aurinko välillä paistaa ja monen varmaan tekee mieli sunnuntaiselle
päiväkävelylle. Niin-pä aloitetaan viikottaiset sunnuntain päiväkävelyt klo
12 Helsingin päärautatieasemalta. Kokoontumispaikka on Kaivokadun puoleisen oven ulkopuolella (tai jos on viileää, niin sisäpuolella Elielin
sisäänkäynnin luona). En pääse itse paikalle välttämättä joka viikonloppu,
mutta paikalla on varmaan aina joku muu, joka on valmis vetämään kävelyn.
Jos sää on kovin huono, niin halukkaat voivat kävellä katettua reittiä
edestakaisin Kampin keskuksen ja Akateemisen välillä. Tule paikalle hyvissä
ajoin sillä emme noudata akateemista varttia. Jos en itse ole paikalla klo 12:05 mennessä, niin saa lähteä ilmankin.

Tarkoitus on kävellä kohtuullista marssivauhtia yhdessä valittavaa reittiä.
Esimerkiksi Kaivopuiston ympäri tai Seurasaareen. Retki kestää 2-5 tuntia
osallistujien innosta riippuen. Välillä pysähdytään jossakin kivassa
kahvilassa välipalalla. Muutenkin pidetään vartin tauko kerran tunnissa.
Matkan varrelta voi poistua julkisilla, jos käy liian raskaaksi. Tapahtuman
tarkoitus on ennemminkin viettää yhdessä mukavaa sunnuntaipäivää kuin vetää hikilenkki. Koiriakin voi ottaa mukaan kävelylle. Kävelyyn sopiva ja sään mukaiset kengät ja vaatteet. Juomavesipullo kannataa otaa mukaan. Samoin pientä välipalaa jos tuntuu siltä.

Hannü
Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet