Tapahtuman ajankohta: 24.12.2012
Sijainti: Turku
Lisätty: 23.12.2012 klo 17:06
Ikäraja: Ei ikärajaa

Joulurauhan julistusta kuuntelemaan livenä, Turku, Vanha Suurtori

Morjens,

Kun Tuomiokirkon kellot kajahtavat kaksitoista kertaa jouluaattona,
julistetaan Suomen Turusta joulurauha suomeksi ja ruotsiksi.

"Huomenna, jos Jumala suo,
on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla;
ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla
kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään
sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään,
sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin
laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee,
on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen
rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta
ja rikkomuksesta erikseen säätävät. Lopuksi toivotetaan kaupungin
kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa."

Ensimmäinen joulurauha on julistettu Turun Vanhalta Suurtorilta tiettävästi jo
vuonna 1320 -luvulla ja siitä saakka traditio on jatkunut muutamia katkoksia
lukuun ottamatta. Julistus on ollut aikanaan osa yhteiskuntajärjestyksen
ylläpitoa.

Tule seuraamaan *es-porukassa juhlavaa perinnettä paikan päällä.
Kokoonnutaan maanantaina 24.12. klo 11.20 Turun Tuomiokirkon portaille,
josta lähdetään hakemaan kuulo- ja näköasemia lähemmäs Brinkkalan talon
parveketta. Ohjelma alkaa klo 11.30 (tv-osuus 11.55-12.10). Minut tunnistaa
punaisesta untuvatakista, päässä keltainen pipo.
Eksymispuhelin 041-5300556. Ole ajoissa, sillä myöhässä porukan
löytäminen kymmentuhatpäisessä väkijoukossa on suht mahdotonta.

Sääennuste lupaa puolenpäivän tienoilla aattona rapsakkaa n. -10 asteen
pakkasta, joten pukeuduthan lämpimästi, ettei seisoskellessa tule kylmä.

Matkis

p.s. alla vielä ote tarkemmasta ohjelmasta turun kaupungin sivuilta:



Turun joulurauhan julistuksen ohjelma 24.12.2012

Vanha Suurtori, Brinkkalan talon edusta

Klo 11.30 Laivaston soittokunta, joht. Musiikkikomentajakapteeni Timo
Kotilainen sekä Mieskuoro Laulun Ystävät, joht. Timo Lehtovaara esittävät
joululauluja

Ohjelmisto:

Ratsuväen marssi, Laivaston Soittokunta

En etsi valtaa loistoa, yhteislaulu

Vanha joululaulu (Tuo armon valkokyyhky), Laulun Ystävät
sov. Michael Pratorius, teksti Huugo Jalkanen

Kuule kuin kellojen malmi, Laulun Ystävät
säv. trad., suom. Kyllikki Solanterä

Enkeli taivaan – virsi 21, 1 – 3, yhteislaulu


JOULURAUHAN JULISTUS ALKAA

Klo 11.57 Jumala ompi linnamme – virsi 170; 1, 4

Klo 12.00 Turun Tuomiokirkon kello lyö 12
Fanfaari. Alkufanfaari Marsalkan hopeatorvet marssista, säv. Artturi Rope
Suomen Turku julistaa joulurauhan, apulaiskaupunginjohtaja Jouko K.
Lehmusto

Klo 12.03 Maammelaulu – 1. suomi, 1. ruotsi, 2. suomi

Klo 12.06 Porilaisten marssi

Tilaisuudessa saatavissa yleisölle yhteisesti laulettavien laulujen sanoja,
Suomen Punaisen Ristin Turun osasto jakaa sanat ja tarjoaa glögiä Porthanin
patsaan luona.

YLE1 lähettää joulurauhan julistuksen suorana televisiolähetyksenä ja sen
vuoksi toivotaan yleisön pukeutuvat värikkäästi tilaisuuteen saapuessaan.
Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet