Tapahtuman ajankohta: 12.01.2013
Sijainti: Espoo
Lisätty: 06.01.2013 klo 20:17 (päivitetty 07.01.2013 klo 02:21)
Ikäraja: Yli 18-vuotiaille

Live musiikkia tammikuun iltaan ravintola Basessa, Sello

Coverbändien aatelistoon kuuluvan Phil Harmonicin laulusolisti ANSSI KÄNSÄLÄ tekee soolo keikan ravintola Baseen, Sello (Espoo), tulevana lauantaina 12.1.2013.


Kannattaa tulla ajoissa paikalle, koska Anssi Känsälällä on vankka kuulijakuntansa, joten istumapaikat tulevat olemaan kortilla jo ennen musiikin alkaessa soimaan. Anssi Känsälästä lisää tietoa ja musiikkivideoita tapahtumailmoituksen lopussa.


Tähän tapahtumaan on helppo tulla, koska se on ns. matalan kynnyksen tapahtuma. Tule katsomaan millainen on tapahtumassa tunnelma ja jos se miellyttää, niin jää toki pitemmäksikin aikaa nauttimaan tunnelmasta ja seurasta. Liity siis lauantaina Basessa seuraamme reippaasti ja rohkeasti. Viime marraskuussa Basessa vapaat tuolit loppuivat kesken silloisen esiintyjän aikana.


Tapahtumalle on vain ala ikäraja eli 18 vuotta. Musiikki ei tunne ikärajoja kuulijakunnassaan, joten et voi olla liian vanha tullaksesi paikalle joukkoomme. Musiikki yhdistää kaiken ikäisiä kuulijoita. Toivonkin, että paikalle tulee monen ikäisiä sinkkuja.



MISSÄ:
Osoite: Ravintola Base, Leppävaarankatu 3-9, 02600 ESPOO.
Base on Kauppakeskus Sellossa, Leppävaara.
http://www.sello.fi/opastus/opastus.php?id=s1_089


Ravintola Base:
http://www.ravintolabase.fi/



MILLOIN:
Lauantaina 12.1.2013. Tulen itse paikalle klo 20 maissa.
Esiintyjän osalta tapahtuma kestänee noin klo 22–24.
Illan aikana juttelemme, tutustumme toisiimme ja nautimme hyvästä
musiikista.



MITÄ MAKSAA:
- Ravintola Baseen ei ole pääsymaksua. Sen verran mitä virvokkeita nautit illan aikana.



KUINKA TUNNISTAN TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN?
- Olen pitkä mies. Pöydässä, jonka ääressä istun, on edessäni sinivalkoinen *es-kyltti.
- Koetan saada varatuksi ainakin yhden pitkän pöydän meille. Apu ei ole pahitteeksi varsinkaan alkuillasta varatessani pöytää ja istumapaikkoja myöhemmin tulijoita varten.
- Olen järjestänyt tämän tyyppisiä tapahtumia jo parin vuoden ajan. Aiemmin enempi kesä aikaan.


Minulla ei ole tarkkaa tietoa milloin soitanto alkaa, joten tule ajoissa. Uskoakseni istumapaikat ovat kortilla, kun musiikki alkaa soida.



HUOMIOITAVAA:
Ota mukaasi vaahtomuoviset korvatulpat. Musiikki saattaa soida kovaa. Suojaa siis kuuloasi.




ANSSI KÄNSÄLÄ kotisivusto ja musiikkivideot:
http://www.anssikansala.fi/
http://www.youtube.com/watch?v=uh3yCWDDHKk&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=KmWr-MwvzUY




Ystävällisin terveisin Jarkko.




web-counters.org





Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet