Tapahtuman ajankohta: 15.06.2013
Sijainti: Naantali
Lisätty: 12.05.2013 klo 15:51
Ikäraja: Yli 18-vuotiaille

Naantalin10

Taas olisi aika testata kuinka vahvasti itsekukin on peruskuntokauden vetänyt :o

Untuvikoille tiedoksi ja konkareille muistutukseksi:
Kierretään 10 rantaravintolaa Naantalissa ja nautiskellaan jokaisessa paikassa yksi juotava. Alkoholilla tai ilman. Alue, jossa tulemme pyörimään on kohtalaisen pieni, joten eksymisen vaaraa ei ole. Toiset juovat nopeammin, toiset hitaammin, mutta ainakin viime vuonna ryhmämme pysyi koossa maaliin saakka. Kierroksen puolivälin paikkeilla on ruokailumahdollisuus, pitsaa ja makkaraperunoita-tyylisesti.
Ensimmäinen rasti on Ravintola Uusi Kilta (Mannerheiminkatu 1, 21100 Naantali). Kokoonnutaan siellä klo 17:30 (kompromissi ;) )ja allekirjoittaneen löytää pöydästä, jossa on kimppu punaisia ruusuja.

Majoituspolitiikka:
Asuntohotelli Haveri toimii pitkänmatkalaisten varikkona. Osalle sijainti ja omistaja lienevät tuttuja jo edellisiltä vuosilta. Aikataulullisista syistä johtuen jokainen varaa makuupaikkansa ihan itse suoraan majatalon emännältä. Saapumispäivä ja majoituksen kesto ovat vapaavalintaisia. Puhelun aikana kannattaa mainita Naantalin10 ja var*es, koska koko talo on varattu meille :) Aulin saa kiinni numerosta 040 7446603.

1 yö: 40€
2 yötä: 70€

Hinta ei sisällä aamupalaa, mutta pienoiskeittiö laitteineen ja pihagrilli löytyvät.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 20.5.

Allekirjoittaneelle ei ole pakko ilmoittautua, mutta olisihan se ihan kiva tietää kuinka paljon ihmisiä on tulossa :)

Eräs uusturkulainen suorastaan tärisee innosta päästä vetämään Turku, ältsyn kiva kaupunki osa 1.0 - kierroksen. Lauantaina, puolenpäivän hujakoilla, olisi siis mahdollisuus päästä kävelyretkelle ja tutustua Turun historiaan. Halutessasi osallistua tähän, ilmoittautumien on pakollista. Rohkeasti vaan viestiä osoitteeseen varekset@gmail.com

Myös muuta yhteistoimintaa voidaan yrittää järjestää, jos osallistujien joukossa on paljon pitkänmatkalaisia ja he näin toivovat.

-Pirkko-




Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet