Tapahtuman ajankohta: 01.04. - 12.04.2014
Sijainti: Kreikka
Lisätty: 10.02.2014 klo 21:16 (päivitetty 23.02.2014 klo 12:26)
Ikäraja: Ei ikärajaa

Välimeren purjehdus

Kreikan saaristoon purjehtimaan huhtikuussa


Kippari Make lähtee *es-purjehdukselle Kreikan saaristoon 45 jalkaisella
purjevenellä. Veneessä on 10 makuupaikkaa, mutta meitä lähtee korkeintaan
6, jotta voimme olla vähän väljemmin. Lisäksi veneessä on 2 toilettia,
jääkaappi ja kaikkea muuta kivaa. Tarkoitus on käydä mm. Kalymnoksella,
Pserimnoksella, Leroksella monilla pikkusaarilla ja luonnonsatamissa. Varaa
itsellesi miehistöpaikka *es-omakustannushintaan 510,- euroa / viikko, joka
maksetaan suoraan veneen omistajalle. Ruokakustannukset jaetaan miehistön
kesken. Lisäkustannuksia ovat polttoaineet, satamamaksut,
lentokenttäkuljetukset, loppusiivous, liinavaatteet ja lentoliput, joiden
hinta on noin 350,- euroa. Liput kukin voi varata itse tai minä hoidan
keskitetysti.
Mukaan tarvitset hyvän mielen, yhteishenkeä, joustavuutta ja uimapuvun;-)
Purjehdustaito ei ole osallistujille välttämätön, mutta sitäkin on nyt
mahdollista kehittää. Halukkaille voidaan järjestää myös veneilykoulutusta,
jonka teoriat käydään läpi Suomessa ennen lähtöä.
Pyydä Makelta kuvia veneestä ja lisätietoja reissusta.


Make 0400700424
sugra@luukku.com
Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet