Tapahtuman ajankohta: 10.04.2011
Sijainti: Hanko / Kirkkonummi
Lisätty: 06.04.2011 klo 10:18
Ikäraja: Ei ikärajaa

Linturetki parhaille muuttolintupaikoille

Kevään ohjatut linturetket aloitetaan sunnuntaina 10.4., jolloin retkeillään tilausajobussimme mukana Uudenmaan parhailla muuttolintujen kerääntymispaikoilla Hangon ja Kirkkonummen alueella. Kohteet selviävät vasta juuri ennen matkaa, sillä menemme tietysti sinne, missä eniten on retkeä edeltävinä päivinä muuttolintuja havaittu. Vuosi sitten samoihin aikoihin näimme Hangossa parisenkymmentä tuhatta lintua! Lintuja oli paikka paikoin niin paljon, että ei tiennyt mihin katseensa suuntasi. Elämys monelle.

Retki sopii kaikille linnuista ja luonnosta kiinnostuneille. Omat kiikarit olisi hyvä olla mukana, mutta eivät ole pakolliset. Märkää on, joten jalkaan vedenpitävät retkeilyjalkineet tai kumisaappaat. Siirrymme kuitenkin bussilla tarkkailupaikalta toiselle, joten kävelemistä ei juuri ole. Pukeudu lämpimästi ja varaudu myös sateeseen. Bussissa on pientä tarjottavaa, mutta muutoin omat eväät.

Päivän retki (29 euroa) maksetaan ennakkoon ja siitä tiedotetaan erikseen. Lähtö Helsingin keskustasta Kiasmalta klo 9:15.

Tervetuloa mukaan toivottavat retken lintuoppaat

Mikko.S.P. ja Saila

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet