Tapahtuman ajankohta: 17.12.2011
Sijainti: Helsinki
Lisätty: 28.11.2011 klo 22:42 (päivitetty 29.11.2011 klo 00:50)
Ikäraja: Ei ikärajaa

Jouluoratorio

Tule kuuntelemaan mukaansatempaavaa ja riemullista joulumusiikkia
Helsingin Konservatorioon (Ruoholahti) lauantaina 17.12.2011 klo 15! Bachin
joulun ajan tapahtumista kertovaa teosta pidetään yhtenä hienoimmista
kirkkomusiikkiteoksista ja se on Bachin esitetyimpiä teoksia. Konsertin
jälkeen kahvittelemme Farossa Ruoholahdentorin toisella laidalla, kanavan
rannalla (ei sisälly lipun hintaan). Paikka on tunnettu herkullisista,
itsetehdyistä kakuista!

Bach kokosi Jouluoratorion pääasiassa aiemmista maallisista kantaateistaan,
jotka hän oli kirjoittanut Dresdenin kuninkaalliselle perheelle vuosina 1733-
1734. Jouluoratorioon Bach lisäsi lukuisia resitatiivejä ja turba-kuoroja sekä
koraaleja, joista muutamat olivat Bachin aikana jo vanhastaan tunnettuja.
Yhteensä Jouluoratoriossa on 64 numeroa, jotka jakaantuvat kuuteen
kantaattiin. Jouluoratorio kantaesitettiin vuosina 1734-1735 Leipzigissa
yksitellen kolmena ensimmäisenä joulupäivänä, Jeesuksen
ympärileikkaamisen juhlana, uudenvuodenpäivän jälkeisenä sunnuntaina
sekä loppiaisena.

Helsingin Konservatorion jouluoratoriossa Helsinki Concordia, Kamarikuoro
Audite ja Helsingin Konservatorion Nuoret Laulajat esittävät kolme
ensimmäistä kantaattia kapellimestarinaan Jani Sivén. Konservatorion
konserttisalia pidetään akustiikaltaan yhtenä pääkaupunkiseudun parhaista ja
sinne on hyvät yhteydet (rakennus sijaitsee torin ja kanavan laidalla
Ruoholahden metro-aseman vieressä).

Lippu 10/5 kannattaa varata hyvissä ajoin sähköpostitse osoitteesta
konservatorio@konservatorio.fi tai ostaa etukäteen Konservatorion
vahtimestarilta (ma-pe klo 8.00 - 20.30, la klo 10.00 - 16.30). Huomaa, että
ainoastaan käteinen käy!

Lipun varattuasi tai ostettuasi ilmoittaudu eurosinkkujen konserttiryhmään
(oikealla nimellä ja puhelinnumerolla) osoitteella rautkyla@gmail.com.
Tarkemmat tapaamisohjeet lähetetään hyvissä ajoin ennen
konserttia.

Terv. Ritva

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet