Tapahtuman ajankohta: 29.09.2013 |
Sijainti: Tammela (tilausajo Hki:stä / Hki:iin) |
Lisätty: 25.09.2013 klo 13:29 |
Ikäraja: Ei ikärajaa |
Luontoretki Torronsuon kansallispuistoon su 29.9.Nyt luontoon!Tämä on minun järjestämänä vuoden toinen ja myös viimeinen päiväretki, joka tehdään isommalla porukalla tilausajobussilla. Sunnuntaille luvataan kaunista ulkoilusäätä, vähän koleata mutta pitäisi olla melko aurinkoista, siis sopivan syksyistä. Kohteena on Torronsuon kansallispuisto Hämeessä reilun sadan kilometrin päässä Helsingistä. Olemme retkeilleet siellä ennenkin, edellisestä vierailusta tulee kolme vuotta. Torronsuolla on mahdollisuus tehdä joko pidempi noin 7 km:n patikointireitti (tästä 4 km kuljetaan pitkoksia pitkin suon yli kauniita maisemia ihaillen) tai lyhyempi kilometrin pituinen rengasreitti, ihan kummin haluat oman kunnon ja halun mukaisesti. Molemmat reitit kulkevat korkean Kiljamon näkötornin kautta, jonka läheisyydessä nuotiopaikan tulilla nautimme eväät kaikki yhdessä. Tämän jälkeen käväistään läheisellä Saaren kansanpuistossa, luonnonkauniilla Kaukolanharjulla, jossa on niin ikään näkötorni. Paluumatkalla pistäydytään vielä maan kuulussa ravintolassa, Keppana Kellarissa, joka on nähtävyys sinänsä. Eli paljon mielenkiintoista päivään mahtuu. Torronsuo on Etelä-Suomen vaikuttavin suoalue ja samalla suurin keidassuo. Puiston pinta-ala on 27 neliökilometriä. Ikää suolla on noin 10 000 vuotta ja paikoin turvekerroksen paksuun on jopa 12 metriä. Torronsuo on tärkeä suoluonnon suojelukohde, jossa voi kokea unohtamattomia elämyksiä vaikka syksyllä aamu-usvan tehdessä maisemasta epätodellisen. Ajankohta: sunnuntai 29.9.2013, lähtö Helsingin keskustasta klo 9:15. Mahdollisuus hypätä kyytiin matkan varrelta (esim. Ikean pysäkki), ilmoita tästä etukäteen. Hinta: 36 euroa, sis. tilausajobussimatkat ja makkarat yms. Jälkikasvun voi ottaa retkelle (oma hinta), ja myös muutama ystävällinen koira mahtuu matkaan, joista tulee ilmoittaa etukäteen. Reitit ovat helppoja, et tarvitse mitään erikoisvarusteita. Ilmoittaudu laittamalla vastausviesti tähän viestiin, eli eurosinkut@luukku.com. Paluupostissa tulee maksuohjeet. Tarkemmat tiedot retkestä laitan maksaneille perjantaina. Tervetuloa nauttimaan kauniista ja raikkaasta syksyisestä luonnosta. Tapahtuman järkkärinä Mikko.S.P. Lisätietoja: |