Tapahtuman ajankohta: 05.06. - 09.06.2013 |
Sijainti: Viro |
Lisätty: 12.03.2013 klo 13:57 (päivitetty 25.05.2013 klo 14:24) |
Ikäraja: Ei ikärajaa |
Kesämatka: Tartto ja Etelä-Viron helmet (TÄYNNÄ)Tällä matkalla pääset näkemään ja kokemaan Tarton sekä eteläisen Vironhienoimmat kohteet. Matka on luontopainotteinen, jonka aikana vieraillaan muun muassa Karulan kansallispuistossa, Haanjan luonnonpuistossa, Piusajoen laakson ja Paganamaan luonnonsuojelualueilla, ja tehdään niissä valikoituja patikointiretkiä. Käymme esimerkiksi Baltian korkeimmalla huipulla (318 m), käyskentelemme satakielilaaksossa ja tutustumme villieläinpuistoon. Välillä pistäydytään upeissa kartanoissa ja linnoissa, joilla on oma historiansa kerrottavana. Oma lukunsa on kesäinen Tartto. Kaupunki lukuisine puistoineen yhdessä vanhan rakennuskannan sekä erinomaisten ravintoloiden ja kahviloiden kanssa on elämys jo sinänsä. Tarton tammikuun retkellämme esimerkiksi tutustuimme perinteikkääseen olutpanimoon, kaupungin historiaan ja yliopistoon asiantuntevien oppaiden mukana, pulikoimme kylpylässä, seurasimme upeaa balettia oopperatalolla sekä vietimme iltaa hyvän ohjelman siivittäminä maan parhaimmistoon lukeutuvissa ravintoloissa. Kaikki tämä on toki mahdollista nytkin, mutta kesäaika tarjoaa vielä enemmän mahdollisuuksia. Lähdemme kesäkuun alussa koulujen päättymisviikonloppua seuraavalla viikolla, eli lähtö on keskiviikkoiltana 5. kesäkuuta ja paluu sunnuntaina 9. kesäkuuta. Tee ilmoittautuminen tahtoomukaan.netissä (www.tahtoomukaan.net; suora linkki https://www.tahtoomukaan.net/h.aspx?Id=179&org=*es). Ajankohta: 5.-9.6.2013 Kohde: Etelä-Viro Matkan hinta: 350 euroa Hinta sisältää tilausajobussikuljetukset (5 päivää), laivamatkat, hotellimajoitukset 2hh (1hh saatavissa lisähinnasta) sekä osan ruokailuista (näiden osuus tarkentuu myöhemmin). Tervetuloa mukaan Mikko.S.P. Lisätietoja: |