Tapahtuman ajankohta: 13.05. - 15.05.2007
Sijainti: Helsinki/Vantaa
Viimeksi päivitetty: 07.05.2007 klo 21:39
Ikäraja: Ei ikärajaa

Tanssii sinkkujen kanssa es-tanssikurssi - <b>nyt vain 35 eurolla koko loppukevät!</b>

Hio tanssitaitosi kevään aikana huippukuntoon kesää ja kesälavoja varten es-tanssikurssilla! Tammikuussa se alkaa - Eurosinkkujen uusi lavatanssin jatkokurssi. Tuloksena lavojen odotettuja osaajia!

Harjoittelemme kaksi kertaa viikossa. Opetus tapahtuu sunnuntai-iltaisin Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25) klo 18.50-20.55. Opettajana toimii vanha tuttumme Kimmo Luukkonen. Kimmo on aloittanut paritanssiuransa lavoilta vajaat kaksi vuosikymmentä sitten (Kimmolla on myös kilpatanssitausta) ja hän on ohjannut suomalaista seuratanssia jo toistakymmentä vuotta.

Lisäksi meillä on koko kurssin ajan harjoitukset lähes jokaisena tiistai-iltana Puistokulmassa (http://www.puistokulma.fi/). Puistokulma sijaitsee Vantaan Hiekkaharjussa, lähellä lähijunan asemaa, osoitteessa Talkootie 4. Harjoituksissa opetellaan viemistä, seuraamista, musiikintulkintaa, kehonhallintaa yms. sekä tietysti kerrataan edellisellä opetustunnilla opittua tanssilajia. Aloittelijat saavat "tukiopetusta" seuraavan jatkotunnin aiheesta. Harjoitukset vedetään omin voimin, apuna Eurosinkkujen omat kursseja käyneet konkaritanssijat.

Sunnuntai-illat Helsingin urheilutalolla Kimmo Luukkosen opetuksessa:

21.1. BUGG alkeet
28.1.BUGG  jatko
04.02.FUSKU alkeisjatko
11.02.EI KURSSIA
18.02.FUSKU jatko
25.02.CHA CHA alkeisjatko
04.03.
CHA CHA jatko
11.03.SLOW FOX alkeisjatko
18.03.LAVATANGO alkeisjatko                                                                            
25.03.LAVATANGO jatko
01.04.RUMBA jatko
08.04.EI KURSSIA
15.04.EI KURSSIA
22.04.KÄVELYHUMPPA jatko
29.04.JIVE alkeisjatko
06.05.SALSA alkeisjatko
13.05.HIDAS VALSSI jatko


Puistokulman vapaat harjoitukset ovat tiistaisin 16.1.2007-15.5.2007 klo 20.15-22.00. Kaksi ensimmäistä (16.1.2007 ja 30.1.2007) toiseksi viimeinen kerta (8.5.2007) ovat klo 19.00-22.00. Huom! Tiistain harjoituksia ei ole 23.1.2007, 10.04.2007, 1.5.2007 eikä 15.5.2007!

Huom2! Tiistaina 8.5.2007 harjoitusten sijaan on Sulon ja Hannelen pitämä Cha-cha -kurssi klo 19.00-22.00.

Huom3! Tiistain harjoitukset 15.5.2007 on siirretty keskiviikoksi 16.5.2007 ja ne alkavat klo 18.00 ja klo 19.00 alkaa Sulon ja Hannelen pitämä hitaan valssin kurssi, joka kestää klo 22.00 asti.


Hinta koko jäljellä olevasta kurssista (sisältäen sunnuntain opetuksen ja tiistain harjoitukset) on yhteensä 35 euroa. Voit osallistua myös kertaluonteisesti ilman ilmoittautumista kurssille hintaan 10 euroa / ilta tai vapaisiin harjoituksiin hintaan 5 euroa / ilta. Kurssista ei kerätä voittoa, vaan mahdollinen ylijäämä käytetään yhteiseen tanssitoimintaan. Kurssi järjestetään vain, jos osanottajia tulee tarpeeksi.

Kurssimaksu maksetaan käteisellä paikan päälle tultaessa. Kurssimaksua ei palauteta, vaikka osallistumiseen tulisi este. Peruutuksen voi tehdä ainoastaan ennen maksun suorittamista. Yksittäiset illat maksetaan käteisellä paikalle tultaessa.

Saat nyt siis 35 eurolla koko loppu kevätkauden ajan laadukasta tanssin opetusta ja harjoittelua. Ja kerrankin on aikaa opetella tanssimista oikein kunnolla. Lisäksi kursseillamme on hyvin toimiva, kiertävä parinvaihto! Kun tulemme tutuiksi, on harjoittelu sitäkin antoisampaa, kun edessä on vieraan parin sijasta jo tutuksi tullut tanssija!

Lisätietoja kurssista saat
Tonilta : es-toni@luukku.com
Sarilta : sa.joi@luukku.com
Vekalta : 040-5898876

Vastaamme mielellämme kyselyihin!

Ilmoittautumiset Sarille osoitteeseen: sa.joi@luukku.com
Muista mainita koko nimesi (se nimi, joka näkyy maksussa, tarvitaan maksun tarkistamiseen) sekä etu-/lempinimesi, jota haluat käyttää kurssilla.

Mikäli haluat tarjota kimppakyytiä tai tarvitset sellaista tanssikurssille ja/tai harjoituksiin, niin ilmoita siitä osoitteeseen es-toni@luukku.com ja kerro puhelinnumerosi sekä milloin (tiistaina vai sunnuntaina vai molempina) ja mistä (kaupungin osan tarkkuudella) olet tulossa mukaan.

Tervetuloa tanssimaan ja harjoittelemaan upeassa seurassa! Ja muista myös es-tanssitapaamiset, sillä lavalla tanssiminen se vasta jotain onkin!

Terveisin Toni, Sari ja Veka

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet