Tapahtuman ajankohta: 26.04. - 27.04.2014
Sijainti: Espoo
Lisätty: 15.04.2014 klo 11:13
Ikäraja: Yli 20-vuotiaille

Harjoitusvaellus

Hei kaikki vaeltavat tai vaeltamisesta haaveilevat Ellit ja Sällit!

Järjestämme jokaiselle sopivan, telttayöpymisen sisältävän sisältävän harjoutusvaelluksen Nuuksion kansallispuitoon Espoossa 26.-27.4. Mukaan toivotaan niin kokeneita konkareita kuin vasta-alkajiakin. Tarkoitus on käydä vähän läpi perusjuttuja, joten jos tulen teko, suunnistus ja muut erätaidot eivät vielä ole selkäytimessä niin nyt on mahdollisuus ottaa tuntumaa niihinkin asioihin. Kuljemme noin 5 km molempina päivinä eli alle puolet normaalista päivävaellusmatkasta. Iltanuotiolla voimme sitten suunnitella pidempiä ja haastavampia vaelluksia es-porukalla.

Mukaan tarvitset oikean asenteen, tästä reissusta selviävät kaikki. Varusteluettelo lähetetään retkestä kiinnostuneille, joitain varusteita voi kysyä lainaan. Järjestäjät eivät kerää euroakaan, sillä jokainen ottaa omat ruokansa. Rahaa metsässä ei mihinkään tarvita, mutta matkakortti tai muutama euro käteistä voi olla hyvä olla varalla. Lähdemme matkaan kolmoislammentien bussipysäkiltä klo 12.10. Bussi 88K saapuu siihen aikataulun mukaan 12.06. Omilla autoilla tulevat parkkeeraavat kolmoislammen parkkipaikalle. Ainakin idästä päin on tulossa yksi kimppakyyti ja muitakin voidaan sopia tarpeen ja tulijoiden mukaan.

Vaikka pidämme lapsista, tämä on nyt vain aikuisten retki. Mukaan lähtee järkkärien koira(t), joten niitäkään ei enempää oteta, jotta touhu pysyy retkeilynä. Kysymykset ja ilmoittautumiset osoitteeseen anne.huvinen@gmail.com tai jouhem@hotmail.com .

Anne ja Jouni

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet