Tapahtuman ajankohta: 18.06.2010
Sijainti: Hki / Pääkaupunkiseutu
Lisätty: 28.05.2010 klo 23:57 (päivitetty 17.06.2010 klo 17:32)
Ikäraja: Ei ikärajaa

SILVOPLEE! (tilaa 2:lle )

Ja eikun syömään!

PERUMISTEN VUOKSI TILAA 2:lle, varaa s-postilla to:n aikana tai viim. pe ennen 9.00!

Lähdetään syömään Satu Silvon Silvoplee-kasvisravintolaan sen ihania mausteisia ja yrttisiä kasvisruokia ja elävää ravintoa ennen juhannuksen grillimakkaroita ja muurinpohjalettuja (vaikka viimeksi mainitut taivaallisia ovatkin Suomen kesässä). Ateriointi maksetaan paikanpäällä.

Aika: perjantai 18.6.2010 klo 16.00. Tämä on aloitusaika, jolloin vastaanotto paikalla tapahtuu *es-logoa heilutellen, mutta mukaan ehtii myöhemminkin, sillä meillä on aikaa nauttia ateriasta kaksi tuntia. Lomalaiselle aika sopinee, mutta myös töistä tullessa on mukava nauttia terveellinen eikä liian raskas iltapäiväateria.

Paikka: (ks. linkin kartta). Silvoplee sijaitsee Hakaniemessä osoitteessa Toinen linja 3: siis Hakaniemen Kauppahallin Hämeenkadun puoleista sivua vastapäätä, kadun toisella puolella oleva poikkikatu ja n. 50 m kävely. Paikalle pääsee mainiosti julkisilla kulkuneuvoilla Hakaniemen pysäkeille tai metrolla. Omille autoillekin varmasti on pysäköintipaikkoja tienoilla.

http://www.silvoplee.com/

http://omakaupunki.hs.fi/mesta/119555/Silvoplee

Ruoka: Silvopleen ruoka on saanut kiitosta maukkaudestaan. Miellyttäviä yllätyksiä tulee eteen joka kerta, kun taas joku löytää ehdottomat suosikkinsa parin kerran aterioinnin perusteella.

Paikka lienee monelle tuttu, mutta nyt voidaan yhdessä maistellen äänestää suosikkimme /-ejamme.
Ateriaan kuuluu ruokalistan mukaan n. kolme vaihtelevaa ruokalajia. (Ks. kys. viikon 24 lista netistä.) Se, miksi netin ruokalistassa ei ole hintoja, johtuu siitä, että ne ovat vain ne kolme ruokalajia: talossahan on seisova pöytä, jossa on lisäksi kymmeniä ruokalajeja.

Suosio: Paikka on suosittu: käydessäni siellä kello oli jo reilusti yli lounasajan ja paikka oli melkein täynnä; ja keittiömestari, jonka kanssa *es-aterioinnista neuvottelin, sanoi tuolloin olevan hiljaista. Myös miehet näyttävät todella hurahtaneen kasvisherkkuihin: heitä oli paljon ja näinpä pari tv-julkkismiestäkin lyhyen ateriointini aikana.

Aterian hinta riippuu annoksen painavuudesta: kun olet kerännyt lautasesi täyteen, se punnitaan (lautasen paino on vähennetty) ja maksat ateriasta kilohinnan mukaan. Itse keräsin lautaseni kukkuroilleen – uusia kokeiltavia kun jälleen riitti – ja maksoin lautasellisesta n. 12 €. Aterian hintaan sisältyy myös kaksi sämpylää ja vesi. Päivän keitto maksaa erikseen. Myös muita juomia on tarjolla (luomuviiniä, olutta, kahvia, ...).

Muuta: Silvopleessa on lisäksi myytävänä erilaista luomuravintoa mukaan otettavaksi; samoin voi kerätä esim. lounaaksi lokerorasiaan mieleisensä ateriakokonaisuuden. Meille luvattiin myös kertoa aluksi hieman ”kasvisateria-ideologiasta” (ei kuitenkaan Silvo itse).

Huom. Myös *es-miesten vatsat kiittävät huolenpidosta tämän aterian jälkeen ja ovat pelkkää pyykkilautaa.

Aterian jälkeen voimme sopia jonkin jatkopaikan kahvin, teen tai jonkin muun juoman nauttimiseen joko kahvilassa tai baarissa. Mahdolliset jatkot niitä haluaville organisoidaan porukassa tai ryhminä: esim. Sinkkujen Klubi-ilta on samana iltana myöhemmin, mutta mieltymysten mukaan mennään.

Ilmoittaudu minulle viimeistään tiistaina 15.6.2010, koska lopullinen varaus on tehtävä keskiviikkona. Olen alustavasti varannut 20 paikkaa, mutta ryhmäkokoa voidaan muuttaa ilmoittautuneiden määrän mukaan. Sukupuolikiintiö 50/50 on voimassa tiistaihin 15.6. saakka.

Tiistain jälkeen mahdolliset jonossa olevat saavat ilmoittautumisjärjestyksessä loput paikat ja tiedon keskiviikkona sähköpostitse. Jos joudut perumaan tulosi, ilmoita ehdottomasti perumisesi viimeistään tuolloin tiistaina 15.6., niin mahdolliset jonottajat saavat ateriapaikan.

Tervetuloa kasvisaterioiden ja elävän ravinnon maukkaaseen mausteiseen maailmaan.

Ilmoittautuminen: rmmki@windowslive.com

Nimesi:
Sähköpostisi:

Terkuin
Tarkkis
Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet