Tapahtuman ajankohta: 01.03.2013 |
Sijainti: *es bo |
Lisätty: 05.02.2013 klo 16:42 (päivitetty 28.02.2013 klo 12:29) |
Ikäraja: Ei ikärajaa |
kEilausta ja Safkaa (TÄYNNÄ)Tämä tapahtuma on taas täynnä, peruutuspaikkakin meni jo.. Huhtikuussa seuraava *es-bo keilaus. Talven viimeinen/kevään ensimmäinen työviikonlopettajaiskeilaus pidetään perjantaina 1.3. Taas *es bo = *es kylässä Kevään lähestymisen kunniaksi, -ja sen kunniaksi, että jokaisessa kEilaus ja Safka tilaisuudessa on ollut mukana niin mukavia ihmisiä, että keilaukset ja ruokailut on sujuneet aina mukavan viihtyisästi hyvässä ja iloisessa hengessä, niin varasin tämänkertaiseen keilailuun mukaan tuleville oman menuun, jotta ravintola, joka viimeeksikin onnistui palvelemaan sekalaiset tilauksemme yllättävän yhtäaikaisesti, voisi nyt palvella meitä kuin juhlaillallisella. -Ja sitähän tämä onkin: Juhlitaan talvikeilailujen päättäjäisiä! Illan aikana syntyy päätös, jatketaanko keilailuja myös kevätkuukausien viimeisinä perjantaina, mutta pitemmittä puheitta: *es - Eli Siis MITÄ: Helmikuun viimeisen työviikkomme päätämmekin vasta maaliskuussa, mutta taas keilaillen, ja yhdessä ruokaillen ja jutustellen jne. MILLOIN: Perjantaina 1.3. kello 17:15-19:00. (keilausaika 17:30-19:00, mutta on hyvä ehtiä vaihtamaan kengät ja muodostamaan joukkueet) MISSÄ: Leppävaarassa, Sello Rexin keilahallissa, Kauppakeskus Sello Ratsukatu 3, 02600 Espoo MITEN SINNE PÄÄSEE: http://www.hsl.fi/FI/sivut/default.aspx http://www.sellorex.fi/fi/kulkuyhteydet/ajo-ohjeet/ MITÄ MAKSAA: Keilailu 15e/hlö +kenkävuokra 2e +narikka 2e Keilailun jälkeen menemme syömään. Ei oo pakko, mutta saa käyttää tämänkin tilaisuuden, joskin HUOM! Koska ravintola tarvitsee 10 päivää ennen ruokailua, sitovan ruokatilauksemme, niin tällä kertaa pyydän ilmoittautumisen myös safkaosuuteen. Mukaanpääsy edellyttää onnistunutta ilmoittautumista ja maksua etukäteen. ILMOITTAUTUMINEN: Kerro sähköpostiini halukkuudestasi tulla mukaan, ja nimesi =sama kuin se, joka näkyy tiliotteessa, että osaan kohdistaa maksusi oikein. HUOM! Tälläkertaa, kerro SAMALLA myös, tuletko keilauksen lisäksi mukaan syömään kolmen ruokalajin menuun kolmella kympillä? Ja sen, syötkö pääruoaksi A)Bistecca ai funghi misti, eli: Naudan ulkofilee, sekasieni, valkoviini-kermakastiketta vai B)Salmone al pomodoro Lohta talon tomaatti-kermakastikkella vai C)Pollo al gorgonzola Kanafilee, salvia, parmankinkku, marsala-kastiketta Ja tilaatko jälkiruoaksi 1)Talon tiramisun vai 2)Vanilja panna cottan Alkupala on sama kaikille: Antipasti misto Italiano Grillattua munakoisoa, kesäkurpitsaa ,parmankinkkua , paprikaa, salamia. Menuun hinta 30 e /hlö tulee näkyä tililläni 18.2. mennessä. Keilaus 15e kannattaa maksaa heti, koska keilaradat täyttyvät nopeasti. Kun vastaat edellä pyydetyn mukaisesti:Saat paluupostissa tilinumeron, jolle maksettuasi 15 euroa, olet ilmoittautunut mukaan keilaukseen. Narikkamaksun ja kenkävuokran kukin maksaa itse paikan päällä suoraan keilahallille, jotta minäkin pääsen aloittamaan keilauksen heti, kun radat meille aukeaa kello 17:30. Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki, jotka ehditte ajoissa ilmoittautua! Nämä keilaustapahtumat ovat täyttyneet nopeasti, joten jos mielit mukaan tähän keilailtaan, niin ilmoittaudu pian. Parhain terveisin Susanna Varoitus: Tämä tapahtuma saattaa aiheuttaa työviikonjälkeistä stressinlaukeamista. P.S. Jos et ole uskaltautunut mukaan keilailutaitojesi vuoksi, niin katso tapahtumakalenterista, mahtuisiko 2.3. Tapanin järkkäämään keilausvalmennukseen vielä mukaan,jos mahtuu, niin ilmoittaudu siihen mukaan siinä ilmoituksessa olevan ohjeen mukaisesti. Ja tule sen jälkeen seuraavaan kEilaus ja Safka tilaisuuteen rohkeasti mukaan! -Saa tulla suoraankin: -Vaikka nauramme paljon, niin emme kenenkään keilaustaidoille. Paitsi omille. Lisätietoja: |