Tapahtuman ajankohta: 23.12. - 25.12.2014
Sijainti: Tallinna, Viro
Lisätty: 12.11.2014 klo 17:44 (päivitetty 17.12.2014 klo 18:43)
Ikäraja: Ei ikärajaa

es:n suuri joulujuhla (TÄYNNÄ)

Joulu se tulee tänäkin vuonna. Viime vuonna vietimme joulua Tallinnassa,
joka oli pidetty ja onnistunut tapahtuma. Siksi Mikon ja Esan suuri
joulujuhla pidetään jälleen samoissa maisemissa. Ei tunteja kestäviä
bussimatkoja, vaan pääset suoraan asiaan. Olemme Tallinnan keskustassa
neljän tähden SPA & kongressihotellissa, josta kävelymatkan etäisyydellä
on kaikki oleellinen. Vanhan kaupungin keskustassa valot, koristeet,
tuoksut, joulutorit, kojut, kirkonkellot jne. luovat yhdessä aivan mahtavan
atmosfäärin ja oikean joulutunnelman.

Ja mikä parasta: Sinun ei tarvitse hössätä lainkaan joulun kanssa. Tässä
kaikki on valmiina, kunhan nautit täydestä sydämestä! Aattoiltana
kokoonnumme nauttimaan runsaasta juhlaillallisesta, jonka yhteyteen *es-
tiimi on suunnitellut monipuolisen ohjelman. Monipuolisen aattoillan
ohjelman lisäksi sinulla on mahdollisuus osallistua myös viinien
maisteluun, suomalaiseen joulukirkkoon, kaupunkikierrokseen tai jatkoille
eli bileisiin yksityistiloissa.

Hintaan 220 euroa sisältyy
hotellimajoitus 2hh:ssa, laivamatkat,
kaksi aamiaista, laivamatkan joulubufeen, hotellin runsaan jouluaaton
illallisbufeen ja kylpylän vapaan käytön. Lisämaksusta 1hh (+90 eur).

Aiemmasta poiketen lähdemme jo aatonaatton iltana ja palaamme
joulupäivänä. Monet ovat tätä toivoneet. Ei aamun aikaista lähtöä. Nyt
jouluaaton voi ottaa rennosti: saa nukkua rauhassa, ehtii käydä
kaupungilla ja ostoksilla, katsella tv:stä joulupukin kuumaa linjaa ja
joulurauhan julistusta tai rentoutua kylpylän lämmössä sen monenlaisissa
saunoissa ja altailla! Vaikka moni lähtee karkuun muutoin ”pakotettua
sukulaisjoulua”, ehtii joulupäivän iltana tai Tapanina hoitaa myös
tarvittaessa nämä ”sukulaisvelvoitteet”.

Lähtö on siis 23.12. klo 16:30, paluu joulupäivänä 25.12. klo 16:00.
Ennakkomaksu on puolet matkan hinnasta (110 eur), jonka maksettuasi
paikkasi on validi. Hotellin SPA:sta voi halutessaan tilata itselle erilaisia
hoitoja (tästä laitan ilmoittautuneille tarkempaa tietoa). Ilmoittautuminen tapahtuu tm:ssä (www.tahtoomukaan.net). Uutena toimintona tm:ssä on kaksi hintaa sen mukaan otatko 2hh:een vain 1hh:een.

Tervetuloa nauttimaan kiireettömästä joulusta hyvässä seurassa

Mikko.S.P. ja Esa

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet