Tapahtuman ajankohta: 12.03.2016
Sijainti: Kerava
Lisätty: 04.03.2016 klo 14:40 (päivitetty 11.03.2016 klo 14:30)
Ikäraja: Ei ikärajaa

Skumppatasting (TÄYNNÄ)

Seuraava skumppatasting pidetään viikon päästä lauantaina 12. maaliskuuta klo 16-19.
Kyseessä on Esan ja Mikon 8. skumppatasting, ja tällä kertaa teemana on Cavat ja
kaukomaiden skumpat. Hinta on 20 euroa / hlö, jolla kustannetaan juomat ja siihen liittyvät
pikkupurtavat.

Tapahtuma on tällä kertaa Keravalla. Stadista steissiltä tulee junalla parhaimmillaan 24
minuutissa Keravan asemalle. Kustantaa 3 vyöhykettä, eli käteisellä maksaville 8 €.

Maistelu ei kuitenkaan mene irvistelyksi, sillä Esa on tehnyt alkukarsinnan. Mukaan
kelpuutetaan vain hyviä maansa tai tyylinsä edustajia. Maisteluita tulee kaksi kierrosta, ja
kokonaismäärä / hlö vastaa noin yhtä pullollista. Ihan niin paljoa ei ole pakko juoda -
pienemmän maisteluannoksen saa toki halutessaan!

Ilmoittautu tm:ssä (www.tahtoomukaan.net).

Tervetuloa mukaan

T. Esa ja Mikko

Lisätietoja:

Osallistujan ohjeet