Tapahtuman ajankohta: 10.06.2012 |
Sijainti: Kouvola ja Loviisa |
Lisätty: 01.06.2012 klo 11:11 (päivitetty 09.06.2012 klo 13:25) |
Ikäraja: Ei ikärajaa |
Luontoretki Mustilaan ja Loviisaan (TÄYNNÄ)Sunnuntaiaamuna 10. kesäkuuta lastataan bussi jälleen täyteen sinkkuja jalähdetään retkelle. Tällä kertaa on pääkohteena koko Pohjois-Euroopan tunnetuin metsäpuisto Mustilan arboretum Elimäellä, nykyisessä Kouvolassa. 120 hehtaarin puistometsässä kasvaa yli 100 havupuulajia, noin 200 lehtipuulajia sekä satoja erilaisia pensaita ja perennoja. Mustila tunnetaan erityisesti eksoottisista havupuumetsiköistään sekä kesäkuussa kukkivista sadoista alppiruusuista ja atsaleoista. Värien ilotulitus on vierailumme aikana häikäisevä. Oppaanamme on arboretumin huippuasiantuntija. Opastettu kierros painottuu Atsalearinteelle ja Alppiruusulaaksoon. Sen jälkeen on omatoimista aikaa tutustua puiston muihin osiin. Minulle paikka on hyvin tuttu. Kiinnostuneet pääsevät mukanani noin neljän kilometrin patikointiretkelle, jossa käyskennellään niin japanilaisessa, venäläisessä, serbialaisessa kuin kanadalaisessa metsässä samalla puihin (monta hotspottia) ja metsän edustavaan linnustoon tutustuen. Patikointiretkellä voi tehdä halutessaan pitää myös piknikin esimerkiksi mahtavien douglaskuusien alla. Jos ei pitempiä matkoja halua kävellä, niin alueella on monia lyhyempiä reittejä ja paljon muutakin. Vanhassa viljamakasiinissa on tunnelmallinen kahvila, jossa paikan päällä käsin leivottujen leivonnaisten lisäksi voi ostaa harvinaisten kasvien taimia, alan kirjallisuutta ja erilaisia puisia käyttöesineitä. Samalla alueella on myös Mustilan Taimitarhat, edustava taimisto, josta löytää monia Mustilan erikoisuuksia, sekä Mustilan Viini, jossa voit maistella tilan omia viinejä ja liköörejä ja tehdä ostoksia. Suuremman nälän yllättäessä kannattaa sonnustautua ravintola Alppiruusun noutopöydän äärelle. Paluumatkalla pysähdymme Loviisaan, jossa on Avoimet puutarhat- tapahtuma. Olimme siellä myös vuosi sitten isolla ryhmällä, mutta nyt käydään pääosin eri kohteissa. Pääsemme kurkistamaan yksityiskotien loisteliasiin puutarhoihin, kuten romanttiseen ruusupihaan, rehevään hyötytarhaan ja kivipuutarhaan. Kysy neuvoja, vaihda mielipiteitä ja nauti kaikilla asteilla. Lähde mukaan ihastelemaan, kuvailemaan, patikoimaan, puutarhaostoksille tai piknikille, ihan miten sinulle parhaiten sopii. Lähtö on Helsingistä klo 9.00 (paluu noin klo 17). Päivän retki maksaa 32 euroa sisältäen tilausajokuljetukset, Mustilan sisäänpääsymaksun ja opastuksen. Jälkikasvun voi ottaa myös mukaan (25 euroa alle 18 v.). Laitan maksuohjeet ja tarkemman päiväohjelman mukaan päässeille. Mukaan päästäksesi laita vastausviesti osoitteeseen: eurosinkut@luukku.com. Järkkärinä toimii Mikko.S.P. Lisätietoja: |