Tapahtuman ajankohta: 25.02.2015 |
Sijainti: Helsinki |
Lisätty: 26.01.2015 klo 21:58 |
Ikäraja: Ei ikärajaa |
Kullervo 25.2.2015 klo 19 Suomen Kansallisoopperan päänäyttämöHei,Lippuja 25.2.2015 klo 19.00 Kullervo - Tero Saarinen – Jean Sibelius Suomen Kansallisoopperan päänäyttämö Kun jylhä kalevalainen tragedia ja nuori Jean Sibelius kohtasivat, syntyi suomalaisen musiikin ensimmäinen ajaton suurteos. Nyt Kullervo herää uuteen elämään, kun Tero Saarinen tarttuu ristiriitojen repimän miehen kohtaloon. Kalevalan ajattomassa kertomuksessa Kullervo viettelee sisarensa, surmaa vihamiehensä ja kääntää lopuksi miekan itseään vastaan. Miksi miehen elämässä kaikki lähtee väärään suuntaan? Kokonaisvaltaisesta visualisoinnistaan tunnetun koreografi-ohjaajan käsissä orkesterin, kuoron, solistien ja Saarisen vaikuttavaa liikekieltä tulkitsevien tanssijoiden kohtaamisesta syntyy ainutkertainen kokemus. Näyttämöllä on järisyttävää voimaa, sillä Oopperan kuoron miehiä täydentävät Helsingin Filharmonisen kuoron miehet. Kantaesitysteoksen puku-, valo- ja lavastussuunnittelusta vastaavat Saarisen pitkäaikaiset luottokumppanit Mikki Kunttu ja Erika Turunen. Koreografia Tero Saarinen, musiikki Jean Sibelius, ohjaus Tero Saarinen Musiikinjohto Jukka-Pekka Saraste Lavastus Mikki Kunttu, puvut Erika Turunen, valaistus Mikki Kunttu Kullervo, laulusolisti Jaakko Kortekangas Kullervon sisar, laulusolisti Lilli Paasikivi Kullervo, tanssija NN Kimmo NN Kullervon sisar, tanssija NN Liput ovat toisella parvella ja maksavat 77,50 eur kpl. Lippuvaraukset eijamarjat@gmail.com ja maksut varausvahvistuksen saatuanne siten, että ne ovat vahvistuksessa annettavalla tilillä vimeistään 2.2.2015. Lippuja on rajallinen määrä. Balettiterveisin Eija Lisätietoja: |